Hannu ”Hönö” Granroth 70-vuotta – Tennisliitto myönsi Granrothille kultaisen pallon

9.2.2023  |  14:29  |  Seurat

Paikallisen seuratyön lisäksi on Granroth ansioitunut koko suomalaisen tenniksen eteenpäin viejänä. Hän toimi Tennisliiton hallituksessa ja eri toimikunnissa vuosikymmeniä; kilpailutoiminnassa mukana oleville Granroth on tuttu näky kisajärjestäjänä.

Tampereen Tennisseuran toiminnanjohtaja Hannu ”Hönö” Granroth täyttää tänään 70-vuotta.

Tennisliiton hallitus on myöntänyt Granrothille kultaisen pallon kunnianosoituksena useita vuosikymmeniä kestäneestä ja edelleen jatkuvasta työstä tenniksen eteen. Granrothille myönnettiin jo 2009 Tennisliiton korkein kultainen ansiomerkki ja vuonna 2021 hän sai Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän Suomen liikuntakulttuurin ansioristin.

”Suuren suuret onnittelut Hönölle! Hän on tehnyt uskomattoman pitkän ja merkityksellisen uran tenniksen sekä urheilun parissa; ja tuo ura jatkuu edelleen. Hänen kaltaisiaan, koko elämänsä liikunnalle ja urheilulle omistaneita, henkilöitä ei ole montaa koko Suomessa. Valtavan iso kiitos kaikesta jo tehdystä ja kaikkea hyvää myös tuleviin peleihin”, sanoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

KATSO ANSIOMERKIT

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliiga… →