Haavistolle uran ensimmäinen ulkokenttien SM-kulta – ”Tavoite täyttyi”

2.7.2023  |  13:45  |  Raportit

Ella Haavisto Suomen mestari ja Clarissa Blomqvist hopeamitalisti

Kärkisijoitettu Ella Haavisto piti pintansa ulkokenttien Suomen mestaruuskisoissa; nyt Haavisto on niin sisä- kuin ulkokenttien Suomen mestari.

Miesten loppuottelu on keskeytetty sateen johdosta; Patrick Kaukovalta johtaa Vesa Ahtia 6-1, 3-2.

LOPPUOTTELU
[1] Ella Haavisto, Smash – [3] Clarissa Blomqvist, HTK 6-0, 4-6, 6-4

 

KAAVIOT & OHJELMA: ULKOKENTTIEN SM-KILPAILUT / 3. TEHO SPORT FINNISH TOUR
KUVAGALLERIA

SM-loppuottelussa asettuivat vastakkain Smashin Haavisto ja Hangon Tenniskerhon Clarissa Blomqvist. Ennakko-odotukset olivat kutkuttavat finaaliin, sillä Blomqvist asettui puolustamaan ulkokenttien mestaruuttaan ja sisäkenttien Suomen mestari 2022 Haavisto lähti tavoittelemaan ensimmäistään ulkokentillä. Lisäksi pelaajat olivat kohdanneet toisensa Finnish Tour -osakisassa Jyväskylässä maaliskuussa; tuolloin yleisö näki kolmen erän koitoksen ja Blomqvistin lopputuuletukset.

Finaalin avaushetket mentiin täysin ykköseksi sijoitetun Haaviston komennossa. Haavisto oli menettänyt vain kuusi peliä pelaamissaan neljässä ottelussa, eikä summa muuttunut avauserässä, kun hän tyylitteli varmalla pelillä 6-0 lukemat noin 20 minuutissa.

Peliään avauserässä hakenut Blomqvist tuli toiseen huomattavasti varmemmalla, mutta kuitenkin tehokkaalla pelitavalla. Puolustava mestari pääsi heti tulostaululle murrettuaan Haaviston syöttövuoron. Blomqvist karkasi jo 4-1 johtoon, mutta Haavisto kiri tasoihin. Kuitenkin hankolaisen vahvat peruslyönnit löysivät erän lopulla kenttään, mikä tarkoitti erää 6-4 ja ratkaisun siirtämistä kolmanteen erään.

Kolmannesta erästä muodostui erittäin tasaväkinen. Molemmat pelaajat pääsivät murtoihin kiinni; Haavisto enemmän, mikä tarkoitti otteluvoittoa erin 6-0, 4-6, 6-4.

”Tavoite täyttyi. Minulla on sisäkenttien Suomen mestaruus ja tätä ulkokenttien kultaa haettiin. Aloitin finaalin tosi vahvasti ja sain erän nopeasti, Clarissa ei tosin pelannut parhaimmillaan. Toisessa erässä Clarissa lähti pelaamaan tosi rohkeasti ja ansaitsi erän. Myös kolmas erä oli tosi tiukka. Ratkaisevat paikat pelasin fiksusti ja se kantoi loppuun asti”, kommentoi Haavisto.

Haavisto edusti Suomea juhannusviikolla Pohjois-Makedoniassa ja pelaajan tarkoituksena on pelata kesällä niin kotimaassa kuin ulkomailla.

”Ensi viikonloppuna pelaan Smashin joukkueessa seurajoukkueiden Suomen mestaruuskisoissa Lahdessa. Sen jälkeen menen Viroon pelaamaan $25,000 ITF-turnausta ja sitten takaisin Suomeen ja Savitaipaleella $15,000 ITF-ammattilaiskisaan.”

Jaa:

Seuraava uutinen: Kaukovallalle uran kolmas… →