Davis Cup valmistautumisleiri toi vaihtelua arkiharjoitteluun

26.1.2018  |  17:25  |  Artikkeli, Yhteistyökumppanuudet

Roni Rikkonen edustaa Tampereen Tennisseuraa.

Cinia Davis Cup Teamin kapteeni Jarkko Nieminen oli silminnähden tyytyväinen Davis Cupin valmistautumisleiriin. Talin Tenniskeskuksen kolmipäiväiselle leirille oli kutsuttu useita pelaajia myös varsinaisen maajoukkueen ulkopuolelta. Mukana leirillä olivat Masi Sarpola, Hermanni Tiainen, Roni Rikkonen, Ville-Petteri Ahti ja Verneri Tuomi. Davis Cup joukkueen pelaajista leirille mukaan ehtivät Harri Heliövaara, Henri Kontinen ja Emil Ruusuvuori.  Otto Virtanen ja Patrik-Niklas Salminen olivat leirin aikaan ulkomaan turnauksissa.

– Hyvin olemme treenanneet kolme päivää. Meillä on ollut tosi hauskaa ja leiri on tuonut vaihtelua pelaajien arkiharjoitteluun. Tämäntyyppistä palautetta sain myös pelaajilta, Nieminen totesi.

– Toivon että Suomen edustuksesta tulee tätä kautta vähän laajempi juttu. Jos vaikka saisimme kotiottelunkin jossain vaiheessa Suomeen, olisi hieno mennä sinne yhtenä joukkueena, osa toki kannustaisi varsinaista joukkuetta.

Leirillä pidettiin kahdet tennistreenit päivässä. Sen lisäksi leirille kuului muutakin ohjelmaa ja yhdessä oloa muun muassa pipolätkää.

– On ollut kiva tutustua varsinkin näihin uusiin pelaajiin. Tosi huonosti tunsin aikaisemmin pelaajia, varsinkin niitä, jotka tulivat edustusjoukkueen ulkopuolelta. Oli kiva tutustua myös heidän peliinsä ja heidän tavoitteisiin tenniksessä.

Seuraavan samanlaisen leirin Nieminen järjestää ennen seuraavaa Davis Cupia, joka on huhtikuun alussa. Leiri osuu maalis-huhtikuun vaihteeseen.

– Tulen varmaankin kierrättämään porukkaa. Saatan kutsua uusia pelaajia mukaan tai myös näitä pelaajia, joita oli nyt – katsotaan. Kun nämä leirit toistuvat tässä vuoden aikana, saan varmaan jo hyvän käsityksen pelaajista.

Cinia Davis Cup Team Finland pelaa Euroopan/Afrikan lohkon toisessa ryhmässä ensimmäisellä kierroksella Tunisiaa vastaan vieraissa 3.-4. helmikuuta. Joukkue matkaa Tunisiaan valmistautumaan kaksipäiväiseen koitokseen tulevana maanantaina. Joukkueessa pelaavat Henri Kontinen, Emil Ruusuvuori, Harri Heliövaara, Patrik Niklas-Salminen ja Otto Virtanen.

Jaa:

Seuraava uutinen: HVS hallitsi Tennisliigan… →