Cinian ja Tennisliiton yhteistyö jatkuu

19.1.2022  |  09:00  |  Yhteistyökumppanuudet

Suomen Tennisliiton pääyhteistyökumppanina 2017-2021 toiminut Cinia jatkaa tenniksen parissa yhteistyökumppanina.

Ciniaa ja Tennisliittoa yhdistävät monet asiat yhteisestä arvopohjasta lähtien. Yksi keskeinen tekijä on halu ja kyky katsoa eteenpäin sekä rakentaa tulevaisuutta. Uuden yhteistyön keskiössä ovat nuoret tulevaisuuden tähdet. Suomessa järjestetään vuoden aikana 12 Cinian nimellä olevaa kansainvälistä junioritapahtumaa, Cinia Next Gen -kilpailua. Tapahtumat ovat kansainvälisen tennisliiton ITF:n ja Tennis Europen turnauksia. Kilpailusarja tukee suomalaisten nuorten matkaa kohti kansainvälisiä kenttiä ja toimii ponnahduslautana kaikille tulevaisuuden tähdille.

Lisäksi yhteistyökokonaisuutta on vahvistamassa ammattilaisnelinpelaaja Harri Heliövaara. 32-vuotias helsinkiläinen on parhaillaan pelaamassa vuoden ensimmäisessä Grand Slam -turnauksessa Australian avoimissa.

– Iso kiitos Cinialle yhteistyön jatkamisesta. Meidän pääyhteistyökumppanuusvuotemme olivat menestyksekkäät ja saimme edistettyä monia asioita kansallisesti, erityisesti junioreiden Cinia JGP -huippukilpasarjan, ja maajoukkueiden osalta. Kansallisen JGP-osakilpailusarjan uusi nimikkokumppani julkaistaan alkuvuodesta. Nyt Cinian kanssa on luontaista jatkaa kehitystyötä ja pelaajapolun tukemista kansainvälisten juniorikilpailuiden osalta. Odotan innolla uusia pelikuvioitamme, kommentoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

– Cinialle on tärkeää olla tukemassa suomalaista huipputennistä ja osaltaan mahdollistamassa suomalaisen tenniksen tulevaisuuden tekijöiden nousua kohti kansainvälistä huippua. Oli hienoa olla viisi vuotta Tennisliiton pääyhteistyökumppanina ja arvokasta, että voimme olla tukemassa suomalaista tennistä myös jatkossa, kertoi Cinian Chief Revenue Officer Henri Kronlund.

Lisätiedot
Teemu Purho, toimitusjohtaja, Suomen Tennisliitto
teemu.purho(at)tennis.fi, +358 40 523 1797

Henri Kronlund, Chief Revenue Officer, Cinia Oy
henri.kronlund(at)cinia.fi, +358 50 494 4455

Cinia tarjoaa turvallisia korkean käytettävyyden tietoverkko-, kyberturvallisuus- ja ohjelmistoratkaisuja. Toimintamme perustana on vankka asiantuntemus modernista sovelluskehityksestä, tietoverkkoteknologioista ja kriittisistä toimintaympäristöistä.

 

Noin 15 000 reittikilometrin laajuinen optinen kuituverkkomme C-Lion1-merikaapeleineen mahdollistaa nopeimmat tietoliikenneratkaisut Keski-Eurooppaan sekä Aasian ja itäisen Euroopan markkinoille. Yhdistämällä omia ja kumppaniemme palveluja toteutamme luotettavia kokonaisratkaisuja, jotka mahdollistavat asiakkaidemme digitaaliset menestystarinat. Lisätietoa: cinia.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaara/Glasspool toiselle kierrokselle… →