Blomqvist Suomen mestariksi korkeatasoisessa trillerissä – ”Varmaan yksi parhaimmista päivistä koko elämässäni”

3.7.2022  |  16:47  |  Raportit

Clarissa Blomqvist (HTK) on ulkokenttien kaksinpelin Suomen mestari 2022.

NAISTEN LOPPUOTTELU
Clarissa Blomqvist, HTK – [6] Venla Ahti, Smash-Kotka 7-6(3), 6-7(2), 7-5

TULOKSET
KUVAGALLERIA

SM-kilpailuiden yllättäjät kuudenneksi sijoitettu Venla Ahti (Smash-Kotka) ja sijoittamaton Clarissa Blomqvist olivat saman tilanteen edessä –  molemmat hakivat uransa ensimmäistä aikuisten kaksinpelin SM-kultaa. Blomqvistille kaksinpelifinaali SM-tasolla oli uran toinen ja Ahdille ensimmäinen. Kuitenkin voittamisen taitoa molemmilta löytyy, sillä Ahdin palkintokaapista löytyy kolme nelinpelin (2019 kahdesti ja 2021) ja yksi sekanelinpelin (2017) kulta sekä Blomqvist on myös tuulettanut nelinpelin kirkkainta mitalia vuonna 2018.

Loppuottelu alkoi vahvalyöntisen 17-vuotiaan Blomqvistin hallinnassa. Läpilyöntejä sateli ja samaan aikaan Ahti haki peliään, mikä tarkoitti tulostaululle silmänräpäyksessä 4-0 lukemia. Monipuolinen ja sitkeä Ahti ei tietenkään antanut periksi, vaan hiljalleen hän kipusi peliin mukaan ja lopulta rinnalle. Ratkaisu haettiin lopulta tie-breikistä, jossa erän vahvemmin aloittanut Blomqvist oli terävämpi 7-6(3).

Toisen erän alkuun nähtiin pitkiä ja tasaisia pelejä. Nyt erän alkupallot oli terävämpänä Ahti, joka näytti päättäväisesti pakottavan ratkaisua kolmanteen erään johtaessaan 4-1. Kuitenkaan ei erä ollut ohitse, sillä muutamien heikkojen pelien jälkeen kuin tyhjästä alkoi Blomqvist löytää parasta virettään. Tuo vire toi Hangon Tenniskerhon pelaajan tasoihin ja murrolla ohikin syöttämään Suomen mestaruudesta 5-4 tilanteessa. Blomqvist ei onnistunut pitämään syöttöään, hän pääsi vielä toistamiseenkin syöttämään otteluvoitosta, mutta Ahti pakotti ratkaisun jälleen tie-breikkiin. Katkaisupelin vei tällä kertaa kotkalainen 7-6(2) ja näin ratkaisu meni kolmanteen erään.

Kolmas erä alkoi lähes 15 minuutin pelillä. Pelaajat hakivat parasta syöttöpeliään ja avauspelit murrettiinkin toistuvasti. Avauserien tapaan tuli myös kolmannesta trilleri. Nyt ei tarvittu kuitenkaan tie-breikkiä, sillä mestaruusjuhliin pääsi Blomqvist viemällä erän 7-5.

– Tuntuu ihan sairaan hyvältä. Varmaan yksi parhaimmista päivistä koko elämässäni, aloitti Blomqvist.

SM-kullan lisäksi kuittasi Blomqvist 2000 euroa ja villin kortin Savitaipaleen ITF-ammattilaisturnaukseen heinäkuun lopussa. Ahti ansaitsi palkintorahaa 1000 euroa.

– Oli aivan sairas ottelu. Venla pelasi erittäin hyvin. Minulla ei ollut oikein kokemusta eikä käsitystä Venlaa vastaan pelaamisesta. Alkuun sain hyvän lähdön, mutta sitten Venla tuli mukaan matsiin ja oikeastaan siitä eteenpäin oli tiukkaa. En ole aivan kauhean tyytyväinen peliini, mutta tietysti olen onnellinen mestaruudesta ja olihan tämä loistava finaali. Tämä ottelu olisi voinut mennä myös toiseen suuntaan, onneksi seison nyt tässä.

– Melkoinen tunteiden myllerrys käynnissä, niin vaikea tiivistää sanoiksi. Päällimmäisenä kuitenkin ihan huikea fiilis kisoista ja siitä mitä sai kentällä aikaiseksi. Tänään oli varmaan oman uran kovin taisto ja ehkä hienoin matsi mitä ikinä pelannut. Samalla yksi uran vaikeimmista hetkistä oli poistua kentältä kaikkensa tehneenä ilman sitä voittoa. En voi silti olla kun vaan ylpeä omasta suorituksesta ja kaikki kunnia Clarissalle, joka pelasi ihan uskomattoman hyvin. Aina löytyy parannettavia asioita ja tiettyjä hetkiä käy läpi ”mitä jos” -ajattelulla, mutta matsissa oli niin paljon hyvää ettei voi olla muuta kuin ylpeä. Kokonaisuudessaan oli paras kisa minulta tähän mennessä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Iso kiitos järjestäjille hienosta viikosta ja tukijoukoilleni, jotka tänäänkin jaksoivat kannustaa loppuun asti, kommentoi Ahti.

17-vuotias Blomqvist kertoo tenniksen täyttävän päivät elämässään.

– Tennis on aikalailla koko elämäni. Treeniä treeniä ja vähän myös koulua siinä sivussa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Eero Vasa ensimmäiseen… →