Virtanen puolivälieriin Tampere Openissa – ”Pallo lähti tänään sinne minne halusin – se on hieno tunne”

22.7.2021  |  17:43  |  Raportit, Videot

Otto Virtanen eteni ensimmäistä kertaa kaksinpelin puolivälieriin ATP Challenger -tasolla. Virtanen yllätti Tampere Openin toisella kierroksella argentiinalaisen Guido Andreozzin 6-2, 6-4. Virtanen kohtaa perjantain puolivälierässä klo 16.00 tsekkiläisen Jiri Leheckan.

Kaksinpelin 2. kierros
Otto Virtanen – [8] Guido Andreozzi (ARG) 6-2, 6-4

 

KAKSINPELIN KAAVIO
OTTELUOHJELMA
KUVAGALLERIA

Villin kortin turnaukseen saanut 20-vuotias Virtanen (ATP-523) lähti haastamaan kahdeksanneksi sijoitettua 29-vuotiasta Andreozzia (ATP-198) ennakkoluulottomasti. Andreozzi on parhaimmillaan ollut maailmanlistalla sijalla 70 vuonna 2019. Pelaajat eivät olleet aiemmin kohdanneet toisiaan.

Avauserän alkuun sai Andreozzi vahvan lähdön. Virtasen tehdessä muutamia virheitä otti argentiinalainen kaiken hyödyn irti ja oli lähellä jo 3-0 johtoa, mutta Virtanen sai kuin saikin pidettyä syöttönsä. Tämän jälkeen suomalaisen peli rentoutui ja virheet karisivat lähes kokonaan pois sekä peruslyönnit viuhuivat kerta toisensa jälkeen voittoisasti. Virtanen tekikin otteluun täyskäännöksen ja vei erän 6-2.

Toisessa erässä Virtanen siirtyi nopeasti murrolla johtoon, mutta Andreozzi otti vastamurron. Virtanen kuitenkin otti taas murron ja pelasi itsensä syöttämään otteluvoitosta 5-3 tilanteessa. Andreozzi kuitenkin selvitti kaksi ottelupalloa ja mursi takaisin. Suomalainen osoitti pelimiehen hermonsa seuraavassa pitkässä syöttövuorossa ja pääsi lopulta tuulettamaan otteluvoittoa kämmenläpilyönnin kautta kuudennella ottelupallollaan 6-2, 6-4.

– Hyvä fiilis, sillä peli kulki hyvin ensimmäisiä kahta peliä lukuunottamatta. Pallo lähti tänään sinne minne halusin – se on hieno tunne. Tämä oli tosi hyvä peli kaikinpuolin, lyönnillisesti ja henkisesti, sanoi Virtanen.

Virtanen kehui vastustajansa aloitusta, sillä hän sai kiireen aikaiseksi ja sitä kautta suomalaisen tekemään myös virheitä.

– Sitten rauhoituin ja aloin laittamaan palloa enemmän kenttään. Älysin, että pelaamalla hänen rystyn kautta saan ottelun hallintaani. Hän ei avannut sieltä kulmia yhtään, vaan sain itse hallita ja kontrolloida. Löin kämmeniä läpi ja myös rystylinja toimi.

Seuraavaksi vastaan asettuu Jiri Lehecka. Junioritasolla pelaajat ovat kohdanneet kerran 2018 ja tuolloin tsekkiläinen voitti kolmessa erässä.

– On tuttu kaveri ja täälläkin treenasimme vähän yhdessä. Todella tasainen pelaaja ja vahvat peruslyönnit. Tulossa on varmasti mielenkiintoinen ottelu, päätti Virtanen.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 29/2021 – →