Virtanen loppuotteluun Sveitsissä – ”Tykkään pelata massalla”

21.8.2021  |  18:03  |  Raportit

Otto Virtanen, 20, on edennyt kaksinpelin loppuotteluun $25,000 ITF-turnauksessa Sveitsissä.

Massakentillä pelattavassa turnauksessa on suomalaisen vahvat lyönnit tehneet tuhojaan jo neljässä ottelussa. Seitsemänneksi sijoitettu Virtanen (ATP-461) voitti perjantaina puolivälierässä espanjalaisen Pol Martin Tiffonin (ATP-472) 6-4, 6-2 ja lauantaina välierässä sveitsiläisen Remy Bertolan (ATP-719) 6-1, 7-6(10). Välierän ratkaisu tuli neljännellä ottelupallolla ja Virtanen selvitti toisen erän tie-breikissä myös vastustajansa kaksi eräpalloa.

– Välierän alku oli todella terävä. Oma pelini kulki kaikin puolin todella hyvin. Toisessa erässä vastustaja paransi peliään, enkä itse palauttanut ensimmäisen erän tasolla. Luottoa toi oma syöttötekeminen, kun sain syöttövuorot pidettyä helpommin kuin vastustaja, kommentoi Virtanen.

Virtanen kertoo syöttönsä olleen hyvällä tasolla läpi viikon, mikä on tuonut eron vastustajiin.

Virtasen pelin parhaat puolet on useimmiten nähty kovilla kentillä pelattaessa, mutta tänä kesänä tulokset ovat siirtyneet myös massalle. Tämä on kesän toinen finaalipaikka ITF-kiertueella ja lähimuistissa on myös komea puolivälieräpaikka Tampere Openin ATP Challenger -turnauksessa.

– Tykkään pelata massalla, kuittasi Virtanen haastattelun päätteeksi.

Sunnuntaina loppuottelussa klo 11.30 asettuu vastaan sveitsiläispelaaja Jakub Paul (ATP-659).

M25 ITF WORLD TENNIS TOUR | SVEITSI

Virtanen hakee finaalissa vuoden toista ja uran kolmatta kaksinpelin ITF-titteliä. Aikaisemmat turnausvoitot ovat tulleet palkintoarvoltaan $15,000 turnauksista kovilta kentiltä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Virtaselle finaalitappio Sveitsissä… →