Viimeiset pudotuspelipaikat jaossa – TEHO Tennisliigan runkosarja huipentuu

4.1.2024  |  15:24  |  Ennakot

Jälleen yksi kausi TEHO Tennisliigaa on jo ratkaisuvaiheessa. Runkosarjan viimeiset ottelut pelataan nimittäin viikonlopun aikana. Sunnuntai-iltana siis tiedetään, mitkä joukkueet etenevät pudotuspeleihin ja mitkä joutuvat taistelemaan sarjapaikastaan karsinnoissa. Asetelmat ovatkin kutkuttavan jännittävät.

Kahdeksan joukkuetta, neljä pudotuspelipaikkaa

Miehissä vasta HVS ja TaTS ovat varmistaneet pudotuspelipaikkansa. Muut kahdeksan joukkuetta taistelevat kiivaasti lopuista neljästä paikasta. Kolmantena olevan Smashin jääminen pudotuspelien ulkopuolelle vaatisi tosin äärimmäisen kummallisia käänteitä, mutta teoriassa se on vielä mahdollista.

HVS on jo varmistanut suoran välieräpaikan ja TaTS on vahvasti kiinni välierissä, mutta Smashilla on vielä hiuksenhieno mahdollisuus ohittaa TaTS. Muista poiketen molemmilla kärkikaksikosta on enää yksi ottelu jäljellä: HVS matkustaa sunnuntaina TVS:n vieraaksi ja TaTS kohtaa kotonaan VT:n. Kahden pisteen etumatkan ansiosta HVS:n tilanne vaikuttaa vahvalta, mutta tamperelaisille avautuu mahdollisuus runkosarjan voittoon, jos TVS aiheuttaa sunnuntaina mestarisuosikeille kauden ensimmäisen tappion.

Kaiken muun lisäksi HVS:n ja TVS:n ottelussa kannattaa seurata, pelaako Leevi Säätelä runkosarjan tappioitta. Tällä hetkellä tuore Suomen-mestari on pelannut yhtä vaille jokaisessa HVS:n ottelussa kaksinpelin ja poistunut kaikista voittajana ilman erätappioita. Nimivahvassa kokoonpanossa on Säätelän lisäksi muun muassa Patrick Kaukovalta, joten menestys ei ole kiinni yhdestä pelaajasta. Vastustaja TVS:n pelaajista parhaat tilastot ovat Santtu Leskisellä: seitsemän kaksinpeliä, viisi voittoa.

Smash puolestaan kohtaa lauantaina ETT:n ja sunnuntaina Sata-Tenniksen. ETT on Smashin lähin haastaja, joten lauantain ottelu on tärkeä runkosarjan kolmannen sijan kannalta. Smash saa jalkeille tutun kokoonpanon Jeri Lassilan johdolla, eikä ETT:ltäkään tällä kertaa puutu avainpelaajia

Sarja on niin tasainen, että suuretkin muutokset ovat mahdollisia, mutta tällä hetkellä putoamista vastaan taistelevat ennen kaikkea VT, GT ja OVS. Viimeksi mainitut jakavat viimeistä sijaa, sarjanousija VT on pisteen edellä.

Etenkin VT–OVS-ottelu lauantaina ja GT–OVS-ottelu sunnuntaina voivat olla ratkaisevan tärkeitä putoamistaistelulle. Toisaalta koko kolmikolla on vielä mahdollisuus päästä pudotuspeleihin, eli nappionnistumisella putoamistaistelu voi kääntyä mitalitaisteluksi.

OVS ja VT saavat päätöskierroksille mukaan tutut miehet. GT:n kokoonpanosta mielenkiintoinen nimi on Jürgen Zopp, jota ei ole tällä kaudella vielä nähty Tennisliigassa.

Viimeisiä pudotuspelipaikkoja pitävät tällä hetkellä hallussaan TVS ja Sata ja lähin haastaja on Smash-Kotka, joka on vain pisteen Sataa perässä. Lauantain ottelusta Smash-Kotka–Sata onkin helppo povata tärkeää. Kotkalaisilla on kotietu ja kokoonpanoon on nimetty myös Vesa Ahti, jota ei ole tällä kaudella vielä nähty kaksinpeleissä, mutta myös Sata saa vakiokasvonsa mukaan. Joulukuussa tärkeitä pisteitä tuonutta Harri Heliövaaraa ei kuitenkaan ole tällä kertaa nimetty kokoonpanoon.

Sunnuntaina Smash-Kotka kohtaa ETT:n ja Sata Smashin. Lauantain tuloksista riippuu, millaiset panokset näissä otteluissa on, mutta jaossa saattaa olla pudotuspelipaikkojen kannalta ratkaisevan tärkeitä pisteitä.

TVS puolestaan kohtaa viikonloppuna joukkueet sarjataulukon molemmista päistä: lauantaina vastaan asettuu GT, sunnuntaina HVS. Viime vuonna TVS jäi niukasti pudotuspelien ulkopuolelle, ja tällä kaudella tavoitteena on varmasti päästä kuuden joukkoon. Se on täysin omissa käsissä, mutta pistetilin pitää karttua viikonlopun aikana.

Taistelu pudotuspelipaikoista on siis hyvin tasainen, ja jokainen piste voi olla ratkaisevan tärkeä. Luvassa onkin kaksi jännityksentäyteistä pelipäivää!

Myös naisilla paljon pelissä

Naisilla on sunnuntaina täysi kierros, mutta Smash ja TaTS aloittavat jo lauantaina keskinäisellä ottelulla. Siitä ei panosta puutu. TaTSin on yllettävä vähintään tasapeliin, jotta pudotuspelihaaveet pysyvät elossa, mutta voitto tekisi tilanteesta paljon paremman. Smash puolestaan varmistaisi pudotuspelipaikan ottamalla täydet pisteet.

Runkosarjan voiton jo varmistanut HVS kohtaa viimeisellä kierroksella ÅLK:n, joka on tällä hetkellä toisena. Ottelussa haetaan siis jo asetelmia mitalipeleihin. Toisaalta ÅLK:lla on vielä jopa mahdollisuus tipahtaa ulos pudotuspeleistä. Kaksi pistettä varmistaisi ÅLK:n pudotuspelipaikan – muussa tapauksessa kotijoukkue joutuu jännittämään muiden otteluiden tuloksia.

HVS:n kokoonpanoon on nimetty muun muassa Stella Remander, joka avasi Tennisliiga-kautensa joulukuussa, sekä voittamattomasti esiintyneet Aino Alkio ja Satu Kyyrä. ÅLK:n kokoonpanossa nähdään puolestaan tälläkin kertaa muun muassa Saara Aerila, jonka kaksinpelisaldo tältä kaudelta on Alkion tavoin 5–0, Asta Miettinen ja Emelie Gabran.

Sunnuntain ottelu Smash–HLK on pudotuspelipaikkojen kannalta tärkeä. Smash on tällä hetkellä neljäntenä, mutta mitalipeleihin pääseminen ei ole vielä varmaa. HLK puolestaan on ensimmäisenä jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle. Molemmat joukkueet siis tarvitsevat pisteitä. HLK:lle merkittävä takaisku on, ettei tälläkin kaudella runsaasti pisteitä tuonutta Clarissa Blomqvistia ole nimetty kokoonpanoon. Muutkaan vakionimet eivät ole tällä kertaa mukana. Pudotuspelipaikkaan yltäminen vaatisi siis todellista venymistä.

LVS ja OVS taistelevat karsintojen välttämisestä. Tällä hetkellä LVS on pisteen edellä. Lahtelaiset matkustavat sunnuntaina TaTSin vieraaksi, OVS puolestaan kohtaa kotonaan Smash-Kotkan. TaTS pyrkii siis nousemaan pudotuspeleihin ja Smash-Kotka pitämään kolmannesta sijastaan kiinni, joten LVS ja OVS eivät tule saamaan pisteitä helpolla. Vakionimistä Smash-Kotkan kokoonpanosta puuttuu Daria Bibanina ja OVS:ltä Eveliina Koivupuisto, mutta laajoissa kokoonpanoissa riittää vaihtoehtoja paikkaajiksi.

Kaikissa otteluissa riittää siis panosta. Jännittävän kauden 2023–2024 runkosarja saakin viikonloppuna ansaitsemansa huipennuksen! Otteluita voi jälleen seurata Ruutu Urheilusta.

Ohjelma

Miehet

6.1.
TVS–GT klo 11.30
Smash-Kotka–Sata klo 13.00 (Ruutu)
VT–OVS klo 16.00
Smash–ETT klo 17.30 (Ruutu)

7.1.
GT–OVS klo 17.00
ETT–Smash-Kotka klo 17.00 (Ruutu)
TVS–HVS klo 17.00
TaTS–VT klo 17.00 (Ruutu)
Smash–Sata klo 17.00 (Ruutu)

Naiset

6.1.
Smash–TaTS klo 17.30 (Ruutu)

7.1.
TaTS–LVS klo 13.00 (Ruutu)
Smash–HLK klo 13.00 (Ruutu)
ÅLK–HVS klo 13.00 (Ruutu)
OVS–Smash-Kotka klo 13.00 (Ruutu)

Jaa:

Seuraava uutinen: Ruusuvuori vakuuttavasti välieriin… →