Ruusuvuori vakuuttavasti välieriin Hong Kongissa

5.1.2024  |  09:18  |  Raportit

Emil Ruusuvuori on aloittanut kauden vakuuttavasti ja edennyt vuoden 2024 ensimmäisessä turnauksessa välieriin.

Ruusuvuori (ATP-69) voitti Hong Kongin ATP-kilpailun puolivälierissä perjantaina Pavel Kotovin (ATP-67) suoraan kahdessa erässä 6-3, 7-6(4). Ruusuvuori mursi vastustajansa syötön yhteensä kahdesti ottelun aikana ja esitti varmoja otteita keskuskentällä. Välieräpaikka on suomalaisen uran kahdeksas ATP-kiertueella.

”Olen tyytyväinen voittooni suoraan kahdessa erässä. Kotov alkoi pelaamaan paljon paremmin toisen erän lopussa, kun pääsin syöttämään ottelusta 5-4 tilanteessa. Pelasin hyvän tie-breikin, erityisesti onnistuin viimeisissä pisteissä,” kommentoi Ruusuvuori tuoreeltaan kenttähaastattelussa.

Lauantaina välierissä Ruusuvuori kohtaa voittajan ottelusta Sebastian Ofner (ATP-43) – Roberto Bautista Agut (ATP-57).

”Välierissä yritän saada parhaani esiin, siihen keskityn ja katsotaan mihin se riittää,” jatkoi Ruusuvuori.

Aiemmin viikolla suomalainen nappasi makean voiton toisella kierroksella Karen Khachanovista 7-6(2), 2-6, 6-2. Voitto oli pelaajien keskinäisissä otteluissa Ruusuvuoren ensimmäinen, kun aikaisemmat kaksi ottelua ovat päättyneet Khachanovin (ATP-15) voittoon. Avauskierroksella suomalainen voitti Benjamin Bonzin (ATP-73) niin ikään kolmessa erässä 6-7(5), 6-2, 6-1.

ATP250 | HONG KONG

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 1/2024 – →