Viikkokatsaus 36/2019 – Ruusuvuori jälleen vauhdissa Challenger-kiertueella, Kontinen tippui US Openin puolivälierässä ja Tenhuselle finaalitappio Unkarissa

5.9.2019  |  21:40  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, kuva: Jukka Saarikorpi

Ammattilaiskentillä on mestaruusjahdissa vielä Emil Ruusuvuori Ranskassa. Henri Kontinen taipui sekanelinpelin puolivälierässä US Openissa ja Taneli Tenhunen saavutti nelinpelin finaalipaikan ITF-kiertueella Unkarissa.

Kotimaassa viikonloppuna on muun muassa luvassa erittäin suuren määrän pelaajia houkutellut Luokkamestaruussarjan 5. osakilpailu Talin Tenniskeskuksella.

KONTINEN/SCHUURS TAIPUI PUOLIVÄLIERÄSSÄ

Henri Kontinen ja Hollannin Demi Schuurs taipuivat erittäin niukasti sekanelinpelin puolivälierissä US Openissa.

Kuudenneksi sijoitettu pari oli edennyt kahdeksan parhaan parin joukkoon kahden voiton turvin. Puolivälierässä asettuivat vastaan kolmanneksi sijoitetut Samantha Stosur (AUS) ja Rajeev Ram (USA). Ottelusta muodostui erittäin tasaväkinen, jonka voittoa pääsivät juhlimaan niukasti Stosur ja Ram erin 6-4, 4-6, 12-14.

Kontinen suuntaa seuraavaksi kohti Suomea ja reilun viikon päästä pelattavaa maaottelua Itävaltaa vastaan Espoo Metro Areenalla 13.-14.9.

US Openissa on jäljellä enää loppukierrokset. Kaksinpeleissä ovat vuorossa välierät:

Miehet

[5] Daniil Medvedev, RUS – Grigor Dimitrov, BUL
[2] Rafael Nadal, ESP – [24] Matteo Berrettini, ITA

Naiset

[13] Belinda Bencic, SUI – [15] Bianca Andreescu, CAN
[5] Elina Svitolina, UKR – [8] Serena Williams, USA

US OPENIN KAAVIOT

Ruusuvuori edennyt vakuuttavasti puolivälieriin Ranskassa – Tenhuselle nelinpelin finaalipaikka Unkarissa

Emil Ruusuvuori (ATP-209) on jatkanut siitä mihin edellisviikolla jäi Mallorcalla. Ranskassa pelattavassa €46,600 ATP Challenger -turnauksessa on 14. sijoitettu suomalainen edennyt puolivälieriin voitoilla brasilialaisesta Thiago Seyboth Wildista (ATP-337) 6-3, 6-3 ja venäläisestä Evgeny Karlovskiysta (ATP-245) 6-1, 6-1. Perjantaisessa puolivälierässä klo 12:00 alkaen on vastassa yhdeksänneksi sijoitettu tsekkiläinen Lukas Rosol (ATP-152).

Samaisessa turnauksessa eteni Harri Heliövaara (nelinpelin ATP-151) kaksinpelin toiselle kierrokselle, jolla taipui entiselle maailmanlistan viidennelle Jo-Wilfried Tsongalle (ATP-65) 6-4, 6-3. Nelinpelissä Heliövaara ja itävaltalainen Jurij Rodionov taipuivat puolivälierässä.

€46,600 +H ATP CHALLENGER, RANSKA | LIVESTREAM

Pyörätuolitennispelaaja Taneli Tenhunen saavutti puolestaan hienosti kaksinpelin puolivälieräpaikan ja nelinpelin finaalipaikan Unkarissa. Neljänneksi sijoitetut Tenhunen ja ranskalainen Nicolas Vanlerberghe voittivat kaksi ottelua. Torstaisessa välierässä kaatui toiseksi sijoitettu pari Carlos Anker (NED)/Pawel Mietrkiewicz (POL) 6-4, 6-0 ja loppuottelussa parin oli taipuminen ykköseksi sijoitetuille itävaltalaisille Thomas Flaxille ja Joseph Riegrerille 3-6, 3-6.

– Hyvä fiilis jäi tästä turnauksesta, kokoajan oli sellainen nouseva trendi omassa tekemisessä. Pikku hiljaa vaikean jakson jälkeen alkaa taas löytyä luotto omaan peliin, kertoi tyytyväinen Tenhunen.

ITF-kiertueella Oona Orpana Tsekissä, Anastasia Kulikova Romaniassa ja Patrik Niklas-Salminen Portugalissa taipuivat kaksinpelien toisilla kierroksilla.

$25,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | TSEKKI
$15,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | ROMANIA
$15,000 ITF WORLD TENNIS TOUR | PORTUGALI
ITF WHEELCHAIR | UNKARI

TALIN TENNISKESKUKSELLA LUOKKAMESTARUUSSARJAN 5. OSAKILPAILU JA JARKKO NIEMINEN AREENALLA 9V MIDITOURIN 5. OSAKILPAILU

HVS-Tennis järjestää kaikki Luokkamestaruussarjan luokat 6.-8.9. Talin Tenniskeskuksella. Kilpailussa on mukana ennätyksellisen suuri määrä pelaajia, joten aktiivinen viikonloppu on varmasti luvassa. Turnauksessa pelataan kaksin- ja nelinpelit sekä sekanelinpeli B-E -luokissa.

5. LUOKKAMESTARUUSSARJA | HELSINKI
LUOKKAMESTARUUSSARJAN PISTETILANNE

TVS-Tennis isännöi puolestaan 9v Miditourin vuoden 5. osakilpailua Jarkko Nieminen Areenalla Turussa.

5. 9V MIDITOUR | TURKU

PORSCHE JUNIOR TEAM FINLANDIN PELAAJIEN TURNAUSSEURANNAT

Laura Hietaranta on edennyt kovatasoisen 2. kategorian ITF-turnauksen nelinpelin loppuotteluun Egyptissä ja Ella Haavisto on kaksinpelin välierissä 4. kategorian turnauksessa Espanjassa. Oskar Antinheimo ylsi puolestaan hienosti välieriin 5. kategorian kilpailussa Liettuassa.

ALLE 18-VUOTIAIDEN 2. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | EGYPTI
ALLE 18-VUOTIAIDEN 5. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | LIETTUA
ALLE 18-VUOTIAIDEN 4. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | ESPANJA
ALLE 18-VUOTIAIDEN 5. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | LIBANON

ALLE 14-VUOTIAIDEN 3. KATEGORIA TENNIS EUROPE | SLOVENIA

Jaa:

Seuraava uutinen: HVS-Tennis järjesti vuoden… →