Viikkoennakko 51/2018 – SM-kilpailuiden päätöspäivät Kotkassa

17.12.2018  |  09:04  |  Ennakot

Mariella Minetti tavoittelee mestaruutta Kotkasta

Joulun alusviikon huomio kiinnittyy maanantaina ja tiistaina käytäviin yleisten SM-kilpailuiden päätöspäiviin Kotkassa – voit seurata pelitapahtumia livestreamin välityksellä. Lisäksi lipunmyynti Suomen ja Kroatian väliseen otteluun 31.1.2019 aukeaa maanantaina.

Yllättäjät asettuvat haastamaan kärkisijoitettuja SM-kilpailuiden kaksinpelien välierissä

Yleiset SM-kilpailut & 7. Finnish Tour by Toihan huipentuvat maanantain ja tiistain aikana Kotkassa. Smash-Kotkan isännöimässä turnauksessa on nähty ennakkosuosikkien vahvoja otteita sekä yllätyksiä.

Naisten kaksinpelissä kärkisijoitetut Tampereen Tennisseuran Mariella Minetti ja Emma Eerola kohtaavat välierissä yllättäjät. 19-vuotias Minetti kohtaa vasta 14-vuotiaan Clarissa Blomqvistin (HVS) ja 16-vuotias Eerola pelaa finaalipaikasta isäntäseura Smash-Kotkan seitsemänneksi sijoitettua 18-vuotiasta Venla Ahtia vastaan.

Clarissa Blomqvist etualalla on ollut naisten turnauksen yllättäjä

Miesten puolella ykkössijoitettu 21-vuotias Patrik Niklas-Salminen ja kokenut kakkossijoitettu 38-vuotias Lauri Kiiski ovat edenneet odotetusti välieriin. Heitä asettuvat haastamaan isäntäseuran yllättäjät 21-vuotias Valtteri Ahti ja 19-vuotias Vesa Ahti. Niklas-Salmista pyrkii horjuttamaan Vesa Ahti ja Kiiskeä Valtteri Ahti.

Patrik Niklas-Salminen

Nelinpeleissä pelataan maanantaina loppuottelut. Naisten puolella mestaruutta havittelevat ykkössijoitetut Eerola/Laura Hietaranta (HVS) ja sijoittamaton HVS-kaksikko Blomqvist/Peppi Ramstedt. Miehissä ykköseksi sijoitetut TaTS:n Kiiski/Tero Vilén kohtaavat kultaottelussa sijoittamattomat Leevi Säätelän (Smash-Kotka)/Valtteri Laitinen (OVS). Päivän päätteeksi ratkaistaan vielä sekanelinpelin mestaruus sisarusparien kesken: Venla Ahti/Vesa Ahti – Roni Hietaranta/Laura Hietaranta.

Kaksinpelien välierät pelataan maanantaina klo 10:30 alkaen – ensiksi pelataan naisten ja sitten miesten ottelut. Näiden jälkeen ovat vuorossa nelinpelien ja sekanelinpelin loppuottelut. Tiistaina pelataan naisten kaksinpelin loppuottelu klo 13:00 ja miesten klo 15:00. Kaikki ottelut ovat katsottavissa livestreamin välityksellä täältä.

KAAVIOT
KUVAGALLERIA

Suomi – Kroatia -ottelun lipunmyynti aukeaa maanantaina

Suomen miesten tennismaajoukkue avaa vuoden 2019 kotikentällään, kun hallitseva maailmanmestari Kroatia saapuu harjoitusmaaotteluun Talin Tenniskeskukselle torstaina 31.1.2019.

Suomen joukkueen muodostavat Henri Kontinen (nelinpelin ATP-26), Emil Ruusuvuori (kaksinpelin ATP-365), Patrik Niklas-Salminen (kaksinpelin ATP-428) ja Otto Virtanen (kaksinpelin ATP-832) sekä kapteeni Jarkko Nieminen.

Hallitsevan maailmanmestari Kroatian riveissä pelaavat huippunelinpelaajat Nikola Mektic (nelinpelin ATP-13) ja Franko Skugor (nelinpelin ATP-28 ja kaksinpelin ATP-552) sekä Borna Gojo (kaksinpelin ATP-464). Joukkueen kapteenina toimii maailmanmestarikapteeni Zeljko Krajan.

Lipunmyynti tapahtumaan aukeaa maanantaina Lippuagentti-sivustolla.

Jaa:

Seuraava uutinen: Kilpailulisenssit 2019 →