Vierumäki toimii ensimmäistä kertaa ulkokenttien SM-kisanäyttämönä

25.6.2023  |  07:33  |  Ennakot

Ulkokenttien Suomen mestaruudet ratkotaan juhannuksen jälkeen. Pelipaikkana toimii urheilupyhättönä pidetty Vierumäki, jossa puitteiden pitäisi olla viimeisen päälle.

Kesäkuun 26. päivänä starttaava ja aina heinäkuun toiselle päivälle asti ajoittuva tapahtuma on varsinkin kotimaassa kisaaville pelaajille yksi kauden merkittävimmistä kilpailuista. Kisaviikko pitää sisällään molempien sarjojen kaksinpelien lisäksi myös nelinpelit sekä sekanelinpelit. Pelkän tittelin kanssa ei kaksinpelin mestarien tarvitse kotiin lähteä, sillä molempien sarjojen voittajat kuittaavat 2000€:n rahapalkinnon.

”Viime vuonna täällä oli FT-kisa, ja saatiin ihmisiltä paljon kehuja kentistä. Uskon, että ne kentät ovat näillä helteillä kovettuneet ja tulleet riittävän hyviksi”, Vierumäen kisajohtaja Petja Nykänen paljasti.

KAAVIOT: ULKOKENTTIEN SM-KILPAILUT | VIERUMÄKI

Mestari vaihtuu miehissä

Molempiin sarjoihin, niin kuin Suomen mestaruuksista taisteltaessa kuuluukin, odotetaan runsasta osanottoa. Kuluvan Finnish Tour -kauden toisessa osakilpailussa Helsingin Talissa voittoa miehissä juhlinut Oskari Eerola (LVS) on mukana myös Vierumäellä. Lahdessa tennisoppinsa saanut 21-vuotias lahjakkuus esiintyi vakuuttavasti reilu viikko sitten Talin massakentillä ja kuuluu Vierumäelläkin ehdottomasti niin sanottuihin mustiinhevosiin.

Kovalla itseluottamuksella Vierumäelle saapuva Eerola löysi Talissa tasaisuuden pelaamiseensa, ja pyrkii noudattamaan samaa kaavaa myös tulevissa SM-kisoissa.

”Erittäin hyvillä ja odottavaisilla mietteillä SM-kisoihin. Itselle se on yksi kesän päätapahtumista ja odotan sitä innolla. Talista mukaan tarttui paljon itseluottamusta, mikä on aina hyvä asia. Uskon myös tasaisuuden olleen avain voittoon Talissa, joten pyrin hyödyntämään sitä myös Vierumäellä”, Eerola kertoi.

Pois ei voi myöskään laskea viime vuoden ulkokenttien SM-karkeloissa vasta välierävaiheessa taipunutta Peetu Pohjolaa (TaTS) ja tämän vuoden FT:n avauksessa voiton napannutta Santtu Leskistä (GT), joista varsinkin viimeksi mainittu Leskinen odottaa Vierumäen tapahtumaa vesi kielellä.

”Hauska lähteä yhteen vuoden parhaista kansallisista kisoista jahtaamaan palloa. Vierumäki on pelipaikkana hauska change of scenery ja tuo porukkaa varmasti erilailla yhteen, kun ei ole koteja/kaupunkia heti lähellä mihin karata otteluiden välillä. Puitteet ovat huippuluokkaa ja mukava olla paikassa, jossa urheilu näyttelee isoa roolia”, Leskinen muotoili.

Potentiaalisiin voittajaehdokkaisiin kuuluu myös ulkokenttien kaksinpelin SM-kultaa peräkkäisinä vuosina 2020 ja 2021 juhlinut Patrick Kaukovalta (HVS-Tennis), joka ehti antaa oman myrskyvaroituksensa vireestään sijoittumalla kesäkuun puolessa välissä järjestetyssä $15000 ITF Wasa Open 2023 -kisassa hienosti toiseksi.

Miesten sarja saa joka tapauksessa tänä vuonna uuden mestarin, sillä viime vuonna kirkkaimman mitalin kaksinpelissä vienyttä Eero Vasaa (ÅLK) ei Vierumäellä loukkaantumisen vuoksi nähdä.

Blomqvist kantaa ennakkosuosikin viittaa naisissa

Naisten sarjan kenties suurin ennakkosuosikki tulee Hangon Tenniskerhosta. Tehokasta ja varmaa tennistä toistaiseksi esittänyt Clarissa Blomqvist nappasi voiton FT:n avauskisassa ja sijoittui toisessa osakilpailussa Talissa toiseksi. Ruotsissa pitkälti harjoitteleva Blomqvist on saanut pelinsä raiteilleen heti alkukaudesta ja lähtee puolustamaan viimevuotista kaksinpelin Suomenmestaruutta itsevarmuutta uhkuen.

Kuten hyvin tiedetään, puolustavan mestarin päänahka on arvokisoissa aina haluttua, eikä vahvalyöntinen Blomqvist pääse Vierumäellä helpolla. Kovimpiin haastajiin lukeutuu ainakin Talissa voiton hienolla pelillä napannut Emelie Gabran (ÅLK), joka peittosi lopulta Blomqvistin kaksinpelin finaalissa erin 6-1, 2-6, 6-4. Viime vuoden ulkokenttien SM-kisoissa Gabranin matka katkesi jo toiselle kierrokselle, joten on selvä, että 20-vuotiaan taiturin rima on asetettu tänä vuonna korkeammalle.

”Hyvillä fiiliksillä lähdetään luonnollisesti kohti Vierumäkeä. Viime vuoden vastaava kisa ei mennyt omalta kohdaltani hyvin, mutta nyt haetaan luonnollisesti parannusta. Uskon, että olen myös valmiimpi. Itseluottamusta tarttui Talista mukaan. Ennen Vierumäen kisaa haen jonkun verran vielä tuntumaa massaan”, Gabran kommentoi.

Niin ikään hyvillä mielin tuleviin SM-karkeloihin saapuu myös Rauman Verkkopalloseuraa edustava Saara Aerila, joka viihtyy omien sanojensa mukaan erinomaisesti massakentillä. Haastajiin lukeutuva Aerila oli mukana viime vuoden ulkokenttien SM-kisoissa, mutta taival katkesi kaksinpeleissä tuolloin harmittavasti jo toiselle kierrokselle.

”Olen päässyt hyvin treenaamaan, ja kyllähän massakentät ovat mulle se tenniksen suola. Tavoitteenani on ensisijaisesti pitää huolta omasta tekemisestä ja pelikunnosta, mutta kyllähän se mitali tietty aina maistuisi”, Aerila veisteli.

Vierumäen SM-kisoja huipentavaa viikonloppua voi seurata luonnollisesti myös Ruutu-palvelun kautta.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tampere Open lähestyy… →