Vierumäki ja Tennisliitto solmivat yhteistyösopimuksen

12.10.2020  |  12:00  |  Yhteistyökumppanuudet

Vierumäen liiketoiminnoista vastaavat Suomen Urheiluopiston Kannatusosakeyhtiö ja Vierumäki Sports Oy ovat solmineet 1.1.2021 alkavan yhteistyösopimuksen Suomen Tennisliiton kanssa.

Vierumäen ja Tennisliiton välisen sopimuksen tavoitteena on Vierumäen tennisliiketoiminnan kokonaisvaltainen kehittäminen. Sopimus käsittää niin Tennisliiton oman leiritys- ja kilpailutoiminnan kuin myös yhteistyön tenniksen kurssitoiminnan kehittämisessä ja toteuttamisessa. Suomen Urheiluopisto toimii myös jatkossa Tennisliiton virallisena valmennuskeskuksena.

”Vierumäen uusi strategia valmistui kesällä ja sen toimeenpano etenee vauhdilla. Uudessa strategiassa painotetaan perustehtävän ja perinteiden merkitystä, joten tämä sopimus tukee hienosti valittua suuntaa. Tenniksellä on Vierumäellä hieno historia ja on innostavaa lähteä tekemään yhdessä matkaa huipulle strategian vision mukaisesti.” toteaa koulutuksesta, urheilusta ja liikunnasta vastaava johtaja Jukka Tiikkaja.

”Olemme iloisia uudesta yhteistyösopimuksesta Vierumäen kanssa. Meillä on ilo lähteä kasvattamaan tennistoimintaa Vierumäellä yhdessä opiston osaajien kanssa. Yhteistyön osana Tennisliitto lisää toimintaansa valmennus-, koulutus- ja kilpailutoiminnan osalta opistolla. Kumppanuus tulee lisäksi tarjoamaan seuroille laadukkaita leiritysmahdollisuuksia ja tenniksen harrastajille korkeatasoisia tenniskursseja opistolla.” sanoo Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

Lisätiedot:

Vierumäki – Jukka Tiikkaja, p. 040-5105 148 tai jukka.tiikkaja@vierumaki.fi
Tennisliitto – Teemu Purho, p. 040-523 1797 tai teemu.purho@tennis.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliigan… →