Ulkomaan kisakokemusta kartuttanut Löfman valmiimpana tuleviin haasteisiin

13.4.2023  |  14:05  |  Artikkeli, Ennakot

HVS-Tennistä edustava Aleksi Löfman, 21, kuuluu maamme lupaavimpien tennispelaajien joukkoon, joilla tähtäimenä on pyrkiä täysveriseksi ammattilaispelaajaksi. Pitkänhuiskea helsinkiläinen luottaa pitkäjänteiseen harjoitteluun ja on jalostanut henkistä kovuutta muiden muassa vuoden mittaisella ulkomaan visiitillä Espanjassa.

Tenniksen pariin vanhempien kautta

Tenniksen pelaaminen alkoi Löfmanin kohdalla hyvinkin tyypilliseen tapaan. Vanhempien, tarkemmin tennistä valmentavan isän, ohjaaminen lajin pariin synnytti mailapeleistä kiinnostuneen Aleksiin kovan kipinän. Jo 2-vuotiaana tennismailaan tarttunut Aleksi ei nähnyt myöhemmin tehdä kompromissejä ykköslajinsa suhteen.

”Se oli ensimmäinen lajikokeilu ja heti tärppäsi. Toki sitä on vähän kokeiltu muitakin lajeja, mutta kun huomasi, että pelaaminen sujuu, niin ei siitä halunnut hypätä sivuun. Joskus 7-vuotiaana tuli sellainen tunne, ettei sitä yksinkertaisesti halua aloittaa mitään muuta lajia, vaan pyrkimyksenä oli kehittää taitoja ainoastaan tenniksen parissa”, Löfman muisteli.

Juniorivuosilta Löfmanin taskuun tarttui monista liiton järjestämistä kilpailuista mitaleja, joista suurin osa oli väriltään kultaisia. Menestymisen makuun pääseminen aikaisessa vaiheessa antoi taatusti sen kuuluisan alkustartin Löfmanin tennisuralle. Vahvuuksiksi hän luokittelee syötön, joka on luonnollisesti merkittävässä roolissa Löfmanin harjoittelussa.

”Ihan tasaisesti sitä tulee treenattua, ja pyritään pitämään määrät korkeina. Sitä tulee treeneissä painotettua paljon, eli kyllä se syöttö on se mun vahvuus”, Löfman kiteytti.

Löfman pelaa kauden aikana sekä kaksin- että nelinpeliä. Nuorukainen myöntää kuitenkin olevansa enemmän kaksinpelin taitaja ja ottaen nelinpelejä lähinnä hyvänä harjoituksena.

”Kyl mä oon enemmän kaksinpelin pelaaja, en ole oikeastaan ikinä treenannut nelinpeliä kunnolla. Mitä nyt satunnaisesti ollut muutamia nelinpelejä esimerkiksi Harrin (Heliövaara) kanssa. Aina se on kisoihin menty niin sanotusti single-pelit edellä”, Löfman lisäsi.

Espanjan vuosi kasvatti henkisesti

On selvä, että huipputenniksen taso ja pelit kovenevat siinä vaiheessa, kun astutaan kansainvälisille kentille. Ulkomailla pelaaminen tai edes harjoittelu on monelle menestystä janoavalle nuorelle tennislahjakkuudelle varmasti ainutlaatuinen tilanne. Niin myös Löfmanille, joka sai viettää viime vuoden Espanjassa tiiviisti treenaten ja kilpaillen.

”Yks tuttu sattui asumaan siellä ja hän oli puhunut erään akatemian päävalmentajan kanssa. Pääsin sinne toissavuonna kokeilemaan ensiksi pariksi viikoksi. Oppimista ja kehittymistä tapahtui todella nopeassa ajassa, ja sitten viime vuoden alussa aukesi sauma päästä sinne ihan kokonaiseksi vuodeksi.”

”Siellä oli paljon hyvää ja oma peli meni harppauksin eteenpäin. Puitteet treenaamiselle olivat huippuluokkaa, ja vielä kun tennis on siellä ulkolaji, niin sekin helpottaa, kun ei tarvitse laskea mukaan totuttelemiseen käytettävää aikaa”, Löfman lisäsi.

Tennis on Espanjassa luonnollisesti iso ja perinteikäs laji, eikä Löfmanin tarvinnut riittävän tasokkaiden vastusten perään erikseen huudella. Löfman pääsi kokeilemaan kansainvälisten siipiensä kantavuutta $15-25,000 ITF-turnauksissa, joista hän sai arvokasta kisakokemusta.

”Pelillinen taso on siellä tosi laaja. Esimerkiksi jossain kisojen karsinnoissa on paljon espanjalaisia, joilla ei ole mitään rankingia, mutta ne saattaa olla silti todella taitavia.”

Löfman nappasi uransa ensimmäisen ATP-pisteen Kouvolan ITF-turnauksessa 2021.

Katseet ulkomaan kisoissa -”ITF-kalenteri edellä mennään”

Tällä hetkellä Löfman on kaksinpelin maailmanlistalla omassa ennätyslukemassaan 890. Löfman on kolmanneksi korkeimmalle sijoitettu suomalaispelaaja; edellä ovat Emil Ruusuvuori (ATP-38) ja Otto Virtanen (ATP-114).

Espanjan vuosi avasi taatusti Löfmanin silmiä ammattilaisuudesta ja antoi samalla uskoa sille, että myös hänellä on parhaimmillaan täydet mahdollisuudet menestyä. Alkaneella kaudella Löfman tullaan näkemään varmasti mukana monissa kotimaan arvokisoissa, vaikka katseet ovatkin tiukasti ulkomailla pelattavissa ITF-kilpailuissa.

”Tällä hetkellä mennään ihan ITF-kalenteri edellä. Finnish Tour -kisojen osalta katsotaan natsaako ajankohta, mutta uskon, että jokunen kisa tulee varmasti täällä pelattua. Taso on varsinkin Keski-Euroopassa todella hyvä ja ranking sanelee paljon sen, että mahtuuko mukaan. Pääsarjaan useimmiten pääsee, jos osaa valita kisat oikein. Niihin kisoihin on mentävä, joissa pääsee pelaamaan ranking-pisteistä.”

Löfmanin viimeisin esiintyminen kotimaan TEHO Sport Finnish Tourilla on muutaman vuoden takaa, jossa hän nappasi kauden viidennestä FT-osakilpailusta voiton kukistettuaan finaalissa Peetu Pohjolan (TaTS) erin 6-4, 7-6. Kauden 2021 aikana Löfman kisasi myös TEHO Sport Finnish Junior -kiertueella, jossa hän juhli voittoa Tampereella järjestetyssä osakilpailussa.

Löfman tiedostaa sen, että tärkeissä kisoissa onnistumiset luovat paitsi pohjaa tuleviin haasteisiin, niin myös avaavat ovia isommille tennisareenoille, jotka ovat arjessa varmasti nuoren helsinkiläisen mielessä.

”Nyt treenaan seuran mukana täysillä. Toi Espanjan vuosi antoi todella paljon etenkin henkisellä puolella, kun sai kisata ja treenata lähes rajattomasti. Nyt on sellainen tunne, että olen kisoissa paljon valmiimpi ja kokeneempi”, Löfman tiivisti.

Jaa:

Seuraava uutinen: Aloita tennis –… →