Tykkimäki Mini- ja Miditennis Tourin ensimmäiset osakilpailut pelattu

19.10.2018  |  10:13  |  Raportit, Yhteistyökumppanuudet

Kuva Grani Tenniksen Tykkimäki Mini- Miditennis Tourin osakilpailusta

Tykkimäki Mini- ja Miditennis Tour 2018-2019 käynnistyi lokakuun alussa ensimmäisillä osakilpailuilla Kauniaisissa (GT), Rovaniemellä (RoVS), Kouvolassa (KoTS), Kaarinassa (ÅLK) ja Tampereella (TaTS).

Ensimmäisissä osakilpailuissa riitti tuttuun tyyliin iloista meininkiä ja paikkakunnilla nähtiin useita pelaajia kentällä – yhteensä 164 lasta pääsi pelaamaan!

– Kiva nähdä, että samassa kisassa on sekä aloittelevia pelaajia että kokeneita konkareita. Joukkuehenki seurojen pelaajien kesken oli loistava. Lisäksi treenikavereita jäätiin kannustamaan ja tsemppaamaan. Oli mukavaa huomata, että pelaajien käyttäytyminen oli esimerkillistä ja vanhemmatkin malttoivat pysyä pois kentiltä, kertoi GT:n Gabor Lovro.

Kuva: Grani Tennis

Jokainen osallistuja sai heijastimen, kolmelle parhaalle/luokka mitalit ja osallistujien kesken arvottiin Tykkimäki lahjakortteja. Iso kiitos kaikille osallistujille ja taustajoukoille sekä tietenkin järjestäjille!

Seuraavat osakilpailut pelataan joulukuussa:

1.12.2018 Oulun Verkkopalloseura, Karjalan Tennis, Sata-Tennis, Turun Verkkopalloseura
8.12 Smash-Kotka (vain minitennis)

Ilmoittautumiset kilpailuihin tapahtuu Tennisässässä.

TYKKIMÄKI TOURIN PISTETILANNE 2018

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennisliiton kilpailusarjat ja… →