Tervetuloa SM-kilpailuihin Kotkaan: Kiiski odottaa mielenkiintoisia matseja

13.12.2017  |  16:58

Lauri Kiiski (vas.) voitti ulkokenttien Suomen mestaruuden kesällä.

Tenniskausi huipentuu Kotkassa torstaina alkaviin Suomen mestaruuskilpailuihin. Vuoden kansalliseksi miespelaajaksi tänä vuonna valittu kilpailun ykkössijoitettu Lauri Kiiski lähtee peleihin hyvällä fiiliksellä.

– Mukana on Suomen kärki paria nimeä lukuun ottamatta. Odotan innolla mielenkiintoisia ja tiukkoja matseja. Toivottavasti saan pelata mahdollisimman pitkään, Kiiski pohtii.

Tampereen Tennisseuraa edustava Kiiski voitti kesällä ulkokenttien Suomen mestaruuden.

– Kausi on sujunut yllättävän hyvin. Alkuvuodesta keväällä ja kesällä tuli pelattua paljon, Kiiski kertoo.

– Fyysikka on hyvässä kunnossa ja saan jalat liikkeelle. Pelilukutaito on paremmalla tasolla kuin monella nuoremmalla, se auttaa matseissa, Kiiski analysoi.

Päivätöissä Cargotecin kontrollerina työskentelevä Kiiski lopetti ammattilaiskisojen kiertämisen jo reilut 10 vuotta sitten. Tennis kuitenkin vetää miehen edelleen mukaan huippumatseihin.

– Pallon perässä juokseminen ja sitä kautta itsensä haastaminen on hyvää vaihtelua toimistotyölle ja tuo tasapainoa.

– Matseista nautin edelleen todella paljon.

Kiisken haastajana, kilpailun kakkossijoitettuna nähdään sisäkenttien hallitseva Suomen mestari Harri Heliövaara. Ammattilaiskentille palannut Heliövaara on menestynyt myös hyvin tällä kaudella. Edellinen turnausvoitto tuli Virossa nelinpelissä yhdessä Patrik Niklas-Salmisen kanssa.

Kulikova haastaa kärkisijoitetut

Naisten puolella ennakkosuosikin viitta on puettu ykkössijoitetulle Piia Suomalaiselle, Smash Tennis. Tiukkana haastajana on neljänneksi sijoitettu Anastasia Kulikova, joka edustaa HVS Tennistä. Viisi vuotta Suomessa harjoitellut Kulikova osallistuu ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin. Kulikovaa ei ole hävinnyt tällä kaudella yhtään ottelua Finnish Tourilla eikä Tennisliigassa.

Kulikova pelaa nelinpelin SM-tittelistä Suomen Fed Cup kapteenin Emma Laineen parina. Nelinpeliin keskittyvä Laine puolestaan pelaa sekanelinpelissä Harri Heliövaaran kanssa Suomen mestaruudesta.

SM-mitalit ratkotaan kaksin- ja nelinpeleissä sekä lisäksi sekanelinpelissä. Kotkan kilpailu on samalla myös Finnish Tour -kilpailusarjan kauden seitsemäs ja viimeinen osakilpailu. Samalla ratkeaa siis Finnish Tourin kokonaiskilpailun voittajat.  Palkintorahaa on kokonaiskilpailun voittajalle tiedossa 700 euroa, toiselle 450 euroa ja kolmannelle 250 euroa. Tämän hetkiset Finnish Tourin pistetilanteet sekä miehissä että naisissa löytyvät täältä.

Smash-Kotkan isännöimät SM-kilpailut käynnistyvät miesten kaksinpelin karsinnoilla, jotka alkavat torstaina kello 11.30. Kaksinpelien pääsarjat käynnistyvät perjantaina ja loppuottelut ovat ohjelmassa tiistaina 19.12.2017.

Tervetuloa Kotkaan!

Yleiset SM-kilpailut & Finnish Tour, 7. osakilpailu, 14.-19.12.2017 (Kotka)

Jaa:

Seuraava uutinen: LähiTapiola Street Tennis… →