Tennisliitto ja Pajulahti koulutusyhteistyöhön

20.12.2004  |  15:30

Liiton valmentaja- ja ohjaajakoulutus Pajulahteen

Suomen Tennisliitto ja liikuntakeskus Pajulahti ovat solmineet yhteistyösopimuksen liiton valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen toteuttamisesta Pajulahdessa vuoden 2005 alusta lähtien.
Tenniksen harrastajamäärien viime vuosien reippaan kasvun myötä ohjaaja- ja valmentajatarve seuroissa on suuri, ja tämä on asettanut liiton koulutustoiminnalle entistä suurempia vaatimuksia.
Koulutuksensa ulkoistamisella Tennisliiton tavoitteena on saada toiminnasta entistä laadukkaampaan niin puitteiltaan, tapahtumiltaan kuin materiaaleiltaan. Yhteistyösopimukseen kuuluu myös eri koulutustasojen sisällön uudistus sekä valmentajien jatkokoulutus.
Liitto pyrkii ohjaaja- ja valmentajakoulutuksen korkealla laadulla ja ammattimaisuudella varmistamaan lajin tulevan kasvun ja uusien nuorten pelaajien kehityksen.
Tennisliiton nuorisomaajoukkueleiritykset tapahtuvat jatkossa pääosin liikuntakeskus Pajulahdessa.
Liikuntakeskus Pajulahdessa on kymmenien vuosien ajan järjestetty tenniskursseja ja siellä ovat myös liiton jäsenseurat järjestäneet omia leirityksiään. Pajulahdella on siten pitkät tennisperinteet, joita Tennisliiton koulutustoiminnan toteuttaminen entisestään vahvistaa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Sata-Tennis hakee päävalmentajaa… →