Tennis on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa

10.6.2021  |  20:42  |  Artikkeli, Seurat

Kiinnostaako tennis? Kevät ja kesä ovat hyviä ajankohtia kokeilla tennistä, sillä kuntien ylläpitämät kentät ovat usein ilmaiseksi kaikkien käytössä.

Menit Suomessa sitten mille paikkakunnalle tahansa, niin yksi asia on lähes varmaa: yleisurheilukenttä löytyy kylästä kuin kylästä.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan valtakunnallinen Lipas-liikuntapaikkatietokanta ylläpitää tietoja Suomen liikuntapaikoista. Tietokanta tuo ”yleisurheilukenttä”-haulla yhteensä noin 800 tulosta.

Yleisurheilu on suomalainen perinnelaji, ja aikanaan lähes jokaiseen niemeen ja notkoon rakennettiin suorituspaikkoja lajin harrastajille.

Mutta yleisurheilukentät eivät jääneet vain yleisurheilukentiksi. Myöhempinä vuosikymmeninä kunnat rakensivat monien yleisurheilukenttien läheisyyteen myös muiden lajien suorituspaikkoja.

Usein myös tenniskenttiä.

– Tennis on laji, joka on rakentanut omat olosuhteensa, mutta myös kuntien rooli on iso pelipaikkojen tarjoamisessa. Tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa, mutta voidaan kuitenkin sanoa, että Suomessa on satoja kuntien ylläpitämiä tenniskenttiä, sanoo Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

Kuntien ylläpitämät kentät ovat ulkokenttiä, jotka avautuvat aina kesäisin.  Useilla paikkakunnilla kentät ovat ilmaiseksi kaikkien käytössä. Toisinaan pelivuoroista peritään pieniä maksuja.

– Kunnat ovat pitäneet hyvää huolta omista tenniskentistään, ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ne ovat asukkaiden kovassa käytössä. Kynnys lähteä kokeilemaan lajia ja pelaamaan tennistä kuntien ylläpitämille kentille on matala, Purho sanoo.

Tarvitset vain mailan ja tennispalloja

Yksityisille tennishalleille ja -kentillekin pääsee kuka tahansa pelaamaan. Vuoro pitää kuitenkin varata ja maksaa, minkä lisäksi tarvitset alustalle sopivat pelikengät.

Kuntien ylläpitämillä kentillä tenniksen pelaaminen on tehty vieläkin helpommaksi.

Joidenkin kuntien kentille saatetaan vaatia ajanvarausta, mutta monissa tapauksissa voit marssia kentälle suoraan, jos kukaan muu ei ole pelaamassa. Tavallisetkin lenkkikengät käyvät pelikengiksi, jos kenttä on asfalttipohjainen.

– Tennis on upea harrastusmuoto, jonka harrastamisen toivon olevan mahdollista kaikille. Kunnalliset kentät ovat tärkeä paikka päästä harrastamaan tennistä, sillä ne ovat helposti kaikkien saatavilla, sanoo Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen.

– Erityisen hienoa on, että monet lapset pääsevät kokeilemaan tennistä koulussa. Kaupungin kentät mahdollistavat tätä toimintaa jumppasalien ohella, hän lisää.

Tennis onkin laji, joka on helppo aloittaa: tarvitset parhaimmillaan vain tennismailan, palloja ja pelikaverin.

Lopettaminen on kuitenkin vaikeampaa.

Ensimmäisellä kerralla moni asia voi tuntua tenniksessä hankalalta, mutta ajan kuluessa ja muutaman pelikerran jälkeen pallokin elää pelissä jatkuvasti enemmän.

Onnistumiset palkitsevat, ja tenniksen hienous alkaa avautua yhä paremmin.

– Tennis sopii kaiken ikäisille ja tasoisille pelaajille. Lajia voi harrastaa pikkulapsesta eläkeikään saakka, eikä milloinkaan ole liian myöhäistä aloittaa. Aloittamisen kynnystä voi madaltaa ja onnistumisen kokemuksia kasvattaa pelaamalla aluksi niin sanotuilla vihreillä tai oransseilla palloilla, jotka ovat kevyempiä ja helpompia hallita, Törnroos-Heinonen kertaa.

”Seurassa mukana oleminen tuo paljon lisää sisältöä harrastukseen”                                                               

Monen tennisharrastajan kohdalla tarina on tuttu.

Ensikosketukset lajiin on otettu kuntien ylläpitämillä kentillä. Innostus roihahtaa liekkeihin usein siinä kohtaa, kun pelissä aletaan laskea pisteitä.

– Kilpaileminen, pisteiden pelaaminen, on luonnollinen osa tennistä. Kilpailemisen kautta pelaaja kehittyy ja koukuttuu sekä sitoutuu lajiin vielä vahvemmin.

Palo lajia kohtaan on syttynyt, minkä jälkeen on liitytty paikalliseen seuraan. Asiantuntevassa valmennuksessa ja onnistumisten kautta tennis muuttuu vieläkin miellyttävämmäksi.

– Seurassa mukana oleminen tuo paljon lisää sisältöä harrastukseen. Saat uusia pelikavereita ja uusia ystäviä, voit osallistua valmennustoimintaan sekä seurakilpailuihin. Osaavassa opissa voit kehittyä nopeastikin, Törnroos-Heinonen kertaa.

Tennisharrastusta ei ole pakko aloittaa omin opein, vaan lajin voi aloittaa helposti myös seuroissa.

Suomen Tennisliiton jäsenseurat järjestävät monipuolista harrastustoimintaa ympäri maata. Voit osallistua paikallisen tennisseuran järjestämälle kurssille esimerkiksi täydellisenä vasta-alkajana tai jo jonkin verran pelanneena.

– Se missä innostus syntyy, ei ole niin merkityksellistä. Tärkeintä on, että mahdollisimman moni nauttii tennisharrastuksesta.

Kun liekki syttyy, niin mukana tulee myös monta muuta hyvää asiaa.

– On esimerkiksi ollut upeaa nähdä tenniksestä ja liikunnasta innostuneita eläkeikäisiä ihmisiä, jotka harjoittelevat säännöllisesti, pelaavat sarjatennisotteluita ja kertovat löytäneensä tenniksen kautta uusia mahtavia ystäviä.

Kuntien ylläpitämiä tenniskenttiä isommissa kaupungeissa (linkki avautuu kuntien sivuille)

Helsinki
Espoo
Vantaa
Tampere
Turku
Jyväskylä
Oulu
Lahti
Kuopio

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkokatsaus 23/2021 – →