Tennis Europen Coaches’ Symposium 25.-27.10. Helsingissä

1.3.2012  |  08:26

 Suomen Tennisliitto isännöi Euroopan Tennisliiton (Tennis Europe) valmentajasymposiumin 25.-27.10.2012 Talin tenniskeskuksessa, Helsingissä.
Tämä on jo 31. European Coaches’ Symposium – niitä on järjestetty vuosittain 1975-1998, sen jälkeen joka toinen vuosi. Joka toinen vuosi – vuodesta 1999 lähtien – on järjestetty valmentajakonferenssi erityiseen, yksittäiseen teemaan syventyen.
Tämä on toinen isännyyskerta Suomelle, edellisen kerran symposium oli Vierumäellä ja Helsingissä vuonna 1994.

Tänä vuonna Helsingin symposiumissa on kolme eri teemaa, yksi kullekin kokouspäivälle. Ensimmäisenä päivänä käsitellään opettamisen uusimpia metodeja, toisena fyysiseen valmennukseen liittyviä asioita ja kolmantena päivänä keskitytään taktiikkaan.
– Päivien aikana kuullaan alustuksia, katsotaan demonstraatioita videoilta, mutta ennen kaikkea vaihdetaan kokemuksia ja keskustellaan, totesi Tennis Europen kehityspäällikkö, kroatialainen Hrvoje Zmajic, jonka vastuulla on koota symposiumin ohjelman ja hankkia alustajat.
-Suunnittelutyössä on mukana alan parhaat eurooppalaiset osaajat, sanoi järjestelyihin Helsingissä tutustunut Zmajic.
Symposiumiin odotetaan yli 100 osallistujaa Euroopan Tennisliiton 49:stä jäsenmaasta. Osallistujien joukossa on yleensä eri jäsenmaiden DC- ja FC- sekä juniorimaajoukkueiden valmentajat sekä liittojen valmennuspäälliköt.

Symposiumin järjestäjämaana Suomi saa mukaan 20 valmentajaa.  Näillä sivuilla kerrotaan lähiaikoina hakumenettelystä.

 

 

     

Jaa:

Seuraava uutinen: Hyrkkösen taival taittui… →