Tenniksen häirintäselvitys raportti julkaistu

24.4.2019  |  13:00  |  Raportit

Suomen Tennisliitto ry tilasi marraskuussa 2018 Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry:ltä selvityksen seksuaalisesta häirinnästä tenniksessä.

Tutkimuksessa selvitettiin ovatko tenniksen kansainvälisessä kilpailutoiminnassa mukana olleet urheilijat kokeneet seksuaalista häirintää lajin parissa. Selvitys kohdistui vuoden 1970 jälkeen syntyneisiin pelaajiin, jotka ovat pelanneet kansainvälisiä otteluita Tennis Europe Tourilla tai Kansainvälisen Tennisliiton (ITF) alaisissa kilpailuissa vuosina 2008-2018. Selvitys toteutettiin joulukuun 2018 ja maaliskuun 2019 välisenä aikana.

Tutkimuksen kohderyhmään kuului 376 henkilöä (92 vastausta). Seksuaalista häirintää oli kokenut tai havainnut yhteensä 15 henkilöä. Näistä seitsemän oli kokenut seksuaalista häirintää ja kaikki olivat naisia. Häirintä ilmeni pääasiassa sanallisesti, sanattomasti tai puhelimitse (esim. viestittely). Kaksi pelaajaa oli kokenut fyysistä itsemääräämisoikeutta loukkaavaa, fyysistä häirintää. Suurimmaksi osaksi urheilijoiden kokema häirintä oli tapahtunut useita vuosia sitten.

Ainoastaan kaksi vastaajaa kertoi kokeneensa tai havainneensa lajissaan häirintää viimeisen kahden vuoden aikana. Nämä tapaukset liittyivät epäasialliseen tuijottamiseen ja kommentointiin sosiaalisessa mediassa tai kasvotusten. Kukaan vastaajista ei kertonut kokevansa häirintää juuri tällä hetkellä. Selvityksestä ei ilmennyt sellaisia seikkoja, joiden perusteella liiton pitäisi ryhtyä välittömiin toimiin urheilijoiden suojelemiseksi.

– Tennisliitto ottaa kaikki tapaukset vakavasti ja emme hyväksy minkäänlaista häirintää. Selvityksen pohjalta meidän täytyy edelleen kehittää omaa toimintaamme häirintätapausten ennaltaehkäisemiseksi ja luoda seuroihin selkeä prosessi, joilla häirintätapauksia jatkossa selvitetään. Selvitämme myös jatkossa kaikki meille tiedoksi tulleet tapaukset ja haluamme varmistaa jokaiselle pelaajalle turvallisen ympäristön tenniksen parissa, kommentoi Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

RAPORTTI: SEKSUAALINEN HÄIRINTÄ TENNIKSESSÄ – SELVITYS KANSAINVÄLISEEN KILPAILUTOIMINTAAN VUOSINA 2008-2018 OSALLISTUNEIDEN SUOMALAISURHEILIJOIDEN KOKEMASTA HÄIRINNÄSTÄ

Ennaltaehkäisemiseen ja toimintamallien rakentamiseen kiinnitetään huomiota

Vuoden 2018 kesällä Tennisliitto julkaisi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman, joka esiteltiin seuroille yhteisessä seurafoorumissa. Näiden toimenpiteiden käytäntöönpanoa jatketaan edelleen. Tavoitteena on kouluttaa 300 seuroissa toimivia henkilöitä vuoden loppuun mennessä.

YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO

Vuoden 2019 alusta alkaen on Tennisliitossa toiminut eettinen toimikunta. Toimikunta otti ensimmäisenä käsittelyyn häirintätapaukset – ennen kaikkea kehitystoimet ja jatkotoimenpiteet.

Seuraavia toimenpiteitä on tehty ja suunniteltu:

  • Tennisliiton alaisiin valmentajakoulutuksiin on lisätty yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman osioita
    • ensimmäinen koulutus uudella sisällöllä pidettiin huhtikuun alussa
    • kaikissa koulutuksissa jatkossa oma osio nimikkeellä ”valmentajan eettiset toimintaohjeet”
  • Koulutus ja ohjeistus häirintätapauksiin liittyen
    • Tennisliitto aloittaa kesällä 2019 seuratoimijoille suunnatut koulutukset häirintään ja kiusaamiseen liittyen
    • Seuratoimijoille luodaan ohjeistus ja selkeä toimintaohje tapausten käsittelyyn
    • Viestintä seuroille Tennisliiton kanavissa
  • Seurafoorumissa uusien sisältöjen mukainen koulutus seuratoimijoille
  • Palautekyselyt seurojen toiminnassa mukana oleville

– Olemme kiinnittäneet huomiota valmentajien toimintaan ja turvalliseen harjoitus- ja kilpailuympäristöön. Olemme vieneet asioita jo käytäntöönkin, muun muassa uudistimme valmentajakoulutuksiemme sisältöjä, ja kesän aikana saamme myös muita toimenpiteitä valmiiksi seuraavaa sisäkautta varten yhdessä seurojen kanssa, kertoi Purho.

Kuinka toimin häirintätilanteessa?

Mikäli olet joutunut tai tiedät toisen joutuneen minkäänlaisen häirinnän uhriksi, kerro asiasta välittömästi luotettavalle aikuiselle, kuten vanhemmillesi, esimiehellesi, seurasi toiminnanjohtajalle, seurasi puheenjohtajalle tai Suomen Tennisliitolle. Suosittelemme myös olemaan yhteydessä SUEKiin ja Väestöliiton Et ole yksin -palveluun.

  • Yhteyshenkilö seurassasi: seuran toiminnanjohtaja, puheenjohtaja tai muu vastuuhenkilö
  • Yhteyshenkilö Suomen Tennisliitolla: Henrik Zilliacus, p. 050 3745763, henrik.zilliacus(at)tennis.fi
  • Väestöliiton Et ole yksin -palvelu

Lisätiedot selvityksestä

Tennisliitto
Teemu Purho
Toimitusjohtaja
puh. 040 523 1797

SUEK
Susanna Sokka
Viestintäpäällikkö
puh. 040 740 7477

Jaa:

Seuraava uutinen: Kiiski ja Ahti… →