TEHO Tennisliiga jatkuu – herkkupalana HVS vs TaTS

23.11.2023  |  14:17  |  Ennakot

Davis Cupin loppuhuipennuksen lisäksi viikonloppuna on tarjolla kotimaista huipputennistä, sillä TEHO Tennisliigaa pelataan toisena peräkkäisenä viikonloppuna. Miehet pelaavat viisi, naiset kolme ottelua. Mielenkiintoisia otteluita on monta, mutta erityinen herkkupala on sunnuntain HVS–TaTS-ottelu.

Naisten runkosarja on jo ylittänyt puolivälin, ja pudotuspelit lähestyvät vääjäämättä. Smash-Kotkan ja TaTSin ottelussa haetaankin asetelmia pudotuspeleihin. Mestaruutta puolustava Smash-Kotka jakaa tällä hetkellä neljättä sijaa eli on keskellä kuuminta taistelua. TaTS on kuudentena, neljä pistettä kotkalaisia perässä, joten pisteet tulisivat tarpeeseen, muuten pudotuspelipaikka uhkaa karata tavoittamattomiin.

Smash-Kotkan kokoonpanossa ovat muun muassa Daria Bibanina, Jacquline Nylander Altelius sekä Emma Tuominen. Sen sijaan tällä kaudella neljä pistettä tuonutta liettualaista Klaudija Bubelyteä ei ole nimetty mukaan. Myös TaTSin kokoonpanossa on tuttuja nimiä Milla Kotamäen ja Ilona Haaviston johdolla.

Naisten muissa otteluissa kohtaavat ÅLK ja OVS sekä LVS ja Smash. Lähtökohdat ovat selkeät: ÅLK ja Smash haluavat vahvistaa otettaan pudotuspelipaikoista ja kuroa kiinni HVS:n etumatkaa sarjataulukon kärjessä, OVS ja LVS puolestaan pyrkivät parantelemaan asetelmiaan taistelussa putoamista vastaan. OVS on vielä voitoitta, LVS on voittanut ainoastaan OVS:n, joten kärkipäässä olevien vastustajien voittaminen on vaikea tehtävä, mutta pisteet olisivat sitäkin arvokkaampia.

LVS pääsee haastamaan Smashin kotikentällään. Reissu Turun keskitettyyn tapahtumaan ei tuottanut lahtelaisille yhtään pistettä, joten tällä kertaa joukkue haluaa varmasti päästä pisteiden makuun. Helppoa se ei tule olemaan, sillä Smashin kokoonpanoon on nimetty muun muassa Ella Haavisto ja Nuppu Palm, jotka ovat olleet tällä kaudella nelinpelissä voittamattomia ja tuoneet kaksinpeleistäkin tärkeitä pisteitä. LVS:n kokoonpanossa ovat tutut Emma Kuusisto, Oona Mol sekä Inna Paldanius.

OVS kohtaa puolestaan ÅLK:n, jolla on vieläpä kotikenttäetu. Oululaiset ovat päässeet pisteille kolmessa peräkkäisessä ottelussa, mutta jokaisesta on tullut vain yksi piste. Pisteputken jatkaminen lienee hyvä tavoite otteluun sarjakakkosta vastaan. ÅLK puolestaan on kärkipäässä, mutta HVS on saanut jo kolmen pisteen etumatkan. Voitto pitäisikin kotijoukkueen mukana taistelussa runkosarjan kärkipaikasta ja vankistaisi otetta pudotuspelipaikasta.

ÅLK:n kokoonpanossa ovat muun muassa tällä kaudella kaikki neljä kaksinpeliään voittaneet Saara Aerila ja Asta Miettinen sekä Emelie Gabran. Myös OVS:n Saskia Soome (kaksi ottelua) on ollut tällä kaudella kaksinpeleissä voittamaton.

Miesten viikonlopun herkkupala lienee sunnuntain HVS–TaTS-ottelu, joka onkin päivän ainoa ottelu. Kaikki muut viikonlopun ottelut pelataan lauantaina.

Selkeä ykkössuosikki HVS on tällä hetkellä runkosarjan kärkipaikalla, mutta TaTS hengittää niskaan vain pisteen päässä. Myös ETT ja Smash ovat kosketusetäisyydellä kaksi pistettä kärjestä. HVS jäi avauskierroksella tasapeliin, mutta sen jälkeen voittoputki on kasvanut kolmeen, ja kaksi edellistä voittoa ovat tulleet puhtaasti 4–0. Myös TaTSin saldo on kolme voittoa ja tasapeli.

HVS pääsee kärkikamppailuun kotikentillään. Kokoonpanoon on nimetty muun muassa Leevi Säätelä ja Viktor Durasovic, joista kumpaakaan ei ole vielä tällä kaudella voitettu kaksinpeleissä. Avausviikonloppuna vakuuttavasti esiintynyt Karol Drzewiecki ei ole tällä kertaa kokoonpanossa. TaTSin värejä kantavat tutut Ristomatti Lanne, Hermanni Tiainen ja Peetu Pohjola, joista ensin mainittu on voittanut kaikki kauden kaksinpelinsä häviämättä erääkään.

Ennen HVS-ottelua TaTS kohtaa lauantaina Tampereella GT:n, jonka alkukausi on ollut vaisu. Viime sunnuntain tasapeli päätti tappioputken, mutta pisteitä on kertynyt vasta neljä. Viimevuotisen runkosarjan kakkossijan toistaminen vaatii jo pienen ihmeen, ja pudotuspelipaikkakin edellyttää voittojen makuun pääsemistä. Juho Paukku ja kumppanit ovat TaTS-ottelussa kovan haasteen edessä, mutta viime kaudella GT voitti TaTSin puhtaasti 4–0, mikä antaa varmasti uskoa otteluun.

Muista lauantain otteluista erityismaininnan ansaitsee Smashin ja TVS:n iltaottelu. Molemmat janoavat mitalitaisteluun, ja ottelusta voi odottaa viihdyttävää. Smashin Elis Fjällberg on ollut tällä kaudella kaksinpeleissä voittamaton (3–0), ja myös ainoa nelinpeli päättyi voittoon. TVS:n kokoonpanosta löytyvät tutut nimet Santtu Leskisen, Tuomas Rikkosen ja Eero Vasan johdolla. Molemmat joukkueet taistelevat suorista välieräpaikoista, ja voitto toisi tämän tavoitteen askeleen lähemmäs.

Viime kaudella neljänneksi taipunut Smash-Kotka on tällä hetkellä pudotuspelipaikkojen ulkopuolella, mutta runkosarjaa on vielä yli puolet jäljellä. Sarjan viimeiseksi valahtanut OVS tulee lauantaina Kotkaan kotijoukkuetta haastamaan. OVS ei ole tällä kaudella saanut vielä pistettäkään kaksinpeleistä, ja Aaron Matikkala, Lenni Loukkola ja kumppanit haluavat varmasti päättää tappioputken. Kotkalaisten edellinen voitto kotikentällä on niinkin kaukaa kuin lokakuulta 2022, joten heilläkin on tappioputki katkaistavana.

Lauantaina kohtaavat myös ETT ja VT. Viime kauden valopilkku ETT on jatkanut siitä, mihin vuosi sitten runkosarjassa jäi. Jopa mestarisuosikki HVS jäi tasapeliin ETT:tä vastaan. Sarjanousija VT on puolestaan pelannut ennakkoluulottomasti ja on tällä hetkellä kiinni pudotuspelipaikassa. Avausottelun tappion jälkeen pistetili on karttunut voitolla ja kahdella tasapelillä. VT lähtee jälleen altavastaajana, mutta se ei ole ensimmäinen kerta tällä kaudella, eikä ETT:llä ole varaa aliarvioida vastustajiaan.

Lauantaina pelataan siis useimmat ottelut, ja sunnuntain herkkupalana on miesten ottelu HVS–TaTS. Ruutu Urheilu näyttää tälläkin kertaa monta ottelua, joten Davis Cupin lomassa viikonloppuna on helppo seurata myös kotimaista tennistä.

Viikonlopun ohjelma

Miehet

25.11.
Smash-Kotka–OVS klo 10.00 (Ruutu)
TaTS–GT klo 14.00 (Ruutu)
ETT–VT klo 17.00 (Ruutu)
Smash–TVS klo 17.30 (Ruutu)

26.11.
HVS–TaTS klo 10.00 (Ruutu)

Naiset

25.11.
ÅLK–OVS klo 14.30 (Ruutu)
Smash-Kotka–TaTS klo 15.00 (Ruutu)
LVS–Smash klo 17.00

Jaa:

Seuraava uutinen: Rajoitettu erä lippuja… →