TEHO Sport Tennisliiga: Sarjakärjet vahvoja Turussa

26.11.2022  |  20:41  |  Raportit

Turun Jarkko Nieminen Areenassa tahkottiin tänään perjantain tavoin yhdeksän TEHO Sport Tennisliigan ottelua. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kaikki joukkueet kokoontuivat samana päivänä samalle pelipaikalle.

Jos perjantai oli tasapelien päivä, oli lauantaina toinen ääni kellossa. Päivän yhdeksästä ottelusta vain yksi päättyi 2–2-pistejakoon.

Miehissä sarjan kärkijoukkueet olivat vahvoja. Kärkipaikalta pelikierrokselle lähtenyt HVS-Tennis päihitti herkkupalaksi povatussa ottelussa Tampereen Tennisseuran puhtaasti 4–0. Edwin Malin kykeni viemään Elias Ruusuvuorelta erän, mutta muut ottelut Ruusuvuori, Leevi Säätelä sekä Viktor Durasovic voittivat puhtaasti.

HVS:n sarjajohto säilyy kuitenkin kahdessa pisteessä, sillä myös Grani Tennis voitti ottelunsa puhtaasti. GT kohtasi kierrosta isännöineen TVS-Tenniksen, mutta Juho Paukku, Santtu Leskinen sekä Andriej Kapas olivat tällä kertaa ylivertaisia eivätkä antaneet turkulaisille erän erää.

Kolmannella sijalla majaillut TaTS tippui HVS-tappionsa takia viidenneksi. ETT ja Smash-Kotka ohittivat tamperelaiset 4–0-voitoilla. ETT:n Patrick Kaukovalta, Otso Martikainen ja Linus Lagerbohm kukistivat ottelussaan Smashin, ja Kaukovalta ja Lagerbohm jatkoivat tappiotonta liigakauttaan. Molemmat kokivat kuitenkin syksyn ensimmäisen erätappion, sillä Jussi Tiainen sekä Vladimir Ivanov onnistuivat viemään nelinpelissä kaksikolta erän.

Smash-Kotka voitti puolestaan Sata-Tenniksen myös 4–0. Viime kauden hopeajoukkue tuli Turkuun saalistettuaan kolmesta ensimmäisestä ottelustaan yhteensä neljä pistettä, mutta voitot Espoon Tennisseurasta ja Sata-Tenniksestä nostivat kotkalaiset sarjataulukossa jo neljänneksi. Joukkueen kapteeni Ville-Petteri Ahti oli tyytyväinen peliesitykseen.

– Joukkue oli hyvällä pelipäällä ja kaikki hoitivat oman tonttinsa erittäin tyylikkäästi. Kausi on mennyt hyvin tähän asti. Ollaan menty pelkästään omilla suomalaisilla runkopelaajilla, ja tämän viikonlopun pisteiden ansiosta saimme pidettyä joukkueen mukana taistelussa playoffs-paikoista, Ahti kehaisi joukkuettaan ja kertoi omankin pelin rullanneen hyvin läpi koko ottelunsa.

– Tästä on hyvä jatkaa runkosarjan loppuja kierroksia kohti!

Ainoassa miesten ottelussa, joka ei päättynyt 4–0, Oulun Verkkopalloseura voitti Espoon Tennisseuran 3–1 ja paranteli asemiaan taulukon keskikastissa.

Naisissa kaikki joukkueet pääsivät pisteiden makuun. Smash-Kotka kasvatti sarjajohtoaan voitettuaan Lahden Verkkopalloseuran 3–1. Venla Ahti ja Daria Bibanina hakivat voitot sekä kaksin- että nelinpelistä – Bibanina voitti pitkässä ottelussaan LVS:n Heta Nuutisen 6–2, 2–6, 12–10. Lahtelaistenkin pistesarake karttui kuitenkin yhdellä, sillä Iben Mol onnistui voittamaan Elena Margarian lukemin 6–1, 6–1.

Vielä kaksi päivää sitten kärkipaikalla ollut HVS-Tennis taipui Smashille lukemin 3–1. HVS saalisti viikonloppuna siis kolme pistettä, ja pisteen perässä ollut Smash-Kotka pääsi kolmen pisteen karkumatkalle. Tämänhetkinen kärkikaksikko kohtaa heti tammikuun kierroksella.

Kärkitaistoon mielii myös neljänneksi noussut Smash, jolla on ottelu kärkikolmikkoa vähemmän pelattuna. Hallitseva mestari voitti HVS:n siis 3–1. Pisteensä se napsi kaksinpeleistä: Ella Haavisto, Nuppu Palm ja Paula Joukanen voittivat kukin ottelunsa. Etenkin Haaviston ja Stella Remanderin ottelu oli tiukka. Haavisto nousi ensimmäisen erän hävittyään lopulta voittoon lukemin 4–6, 6–2, 10–7.

– Alku oli tiukkaa. Toisessa erässä sain yliotteen ja pystyin olemaan niskan päällä loppuun asti, Haavisto kuvasi jännitysnäytelmää.

Nelinpelissä Remander ja Aada Inna voittivat Haavisto–Palm-parin lukemin 7–5, 6–0 ja takasivat HVS:lle pisteen.

Smashin kapteeni Piia Suomalainen oli tyytyväinen Turun keskitettyyn tapahtumaan. Hän kuvasi joukkueensa otteita positiivisiksi ja vahvoiksi.

– Tytöt taistelivat hyvin kentällä. Hyvin on mennyt tähän asti ja ollaan päästy pelaamaan paljon mielenkiintoisia pelejä. Loistavilla fiiliksillä tuleviin peleihin, Suomalainen päätti.

Päivän ainoan tasapelin pelasivat Tampereen Tennisseura sekä Åbo Lawn-Tennis Klubb. Tamperelaisten pisteet toivat kaksinpeleissä Ilona Haavisto ja Milla Kotamäki, turkulaisten Emelie Gabran kaksinpelissä sekä Gabran ja Emilia Järvinen nelinpelissä.

Sarjan häntäpäässä Helsingin Lawn-Tennis Klubi otti tärkeän 3–1-voiton Oulun Verkkopalloseuraa vastaan. Ottelu huipentui nelinpelissä, jossa Clarissa Blomqvist ja Iida Heinonen voittivat Heidi Sarkkisen sekä Saskia Soomen 6–1, 2–6, 10–5. Kipeästi pisteitä kaipaava OVS on nyt kolme pistettä toiseksi viimeisenä olevaa HLK:ta perässä.

Suurin osa naisten joukkueista pääsee nyt joulutauolle, ja seuraava kierros on tammikuun puolella. Ennen vuodenvaihdetta pelataan vielä kaksi kierrosta miesten otteluita 10.–11.12. sekä naisten ottelu Smash–LVS 10.12.

TULOKSET

MIEHET

OVS – ETS 3–1
TaTS – HVS 0–4
ETT – Smash 4–0
GT – TVS 4–0
Smash-Kotka – Sata 4–0

NAISET

HLK – OVS 3–1
Smash – HVS 3–1
LVS – Smash-Kotka 1–3
TaTS – ÅLK 2–2

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomi kohtaa Argentiinan… →