TEHO Sport Tennisliiga: HVS sarjajohdossa joulutauolle

11.12.2022  |  21:52  |  Raportit

Miehet pelasivat sunnuntaina täyden kierroksen TEHO Sport Tennisliigassa. Sarja jää nyt joulutauolle: runkosarjan viimeiset kierrokset pelataan tammikuussa. Hallitseva mestari HVS-Tennis pääsee viettämään joulua tukevassa sarjajohdossa.

Ennen viikonloppua kahdella pisteellä sarjaa johtanut HVS tuplasi kahdella voitollaan johtonsa neljään pisteeseen. Lauantaina kaatui TVS 4–0, sunnuntaina vierasottelussa Smash 3–1. Ainoastaan sarjassa toisena oleva Grani Tennis on pakottanut HVS:n tasapeliin – kaikki muut ottelunsa helsinkiläiset ovat voittaneet.

Sunnuntaina HVS kohtasi siis Henri Laaksosen tähdittämän Smashin. Laaksonen voittikin kaksinpelissään 6–4, 7–6 -lukemin Aleksi Löfmanin, jolle tappio oli kauden ensimmäinen. Bart Stevens ja Leevi Säätelä veivät HVS:n kuitenkin johtoon ja kun Stevens sekä Patrik Niklas-Salminen selättivät Laaksosen ja Jussi Tiaisen nelinpelissä lukemin 7–6, 7–6, meni otteluvoitto vierailijoille.

HVS:n Saku Siivonen antoi kunniaa myös vastustajalle. -Aleksi Löfman taisteli hyvin Henri Laaksosta vastaan. Ensimmäinen erä ratkesi ensimmäisessä pelissä tulleeseen murtoon ja toisessa erässä Aleksilla oli tie-breakissa jopa eräpallo, mutta Henri oli juuri tuon verran parempi tänään, Siivonen kehui Laaksosta.

Tennisliigan ottelut toimivat hyvänä valmistautumisena myös isompiin kisoihin. -Patin (Niklas-Salminen) ja Bartin on tarkoituksena pelata yhdessä parina ensi kaudella ammattilaispeleissä ja varsinkin tänään oli hyvä peli, kun Smashin pari antoi erittäin hyvän vastuksen, Siivonen valotti tulevaisuuden suunnitelmia.

HVS:n kausi on kulkenut kuin unelma. -Ollaan saatu jokaiseen peliin kilpailukykyinen joukkue jalkeille ja sitä kautta tavoite olla kahden parhaan joukossa runkosarjassa on jo hyvin lähellä. Suoran semifinaalipaikan varmistaminen on tietysti tarkoituksena viimeisissä runkosarjapeleissä, Siivonen kommentoi.

Kärkipaikasta huolimatta loppuvuosi ei ole pelkkää lomailua. -Nyt on treenin aika ja tammikuun kierroksen ohessa katsetta laitetaan jo play-offseihin – joukkueen kasaaminen on jo käynnissä, kommentoi Siivonen loppukauden suunnitelmia.

Sarjassa toisena oleva Grani Tennis päätyi 2–2-tasapeliin tasaisessa ottelussa Smash-Kotkaa vastaan. Vesa Ahti ja Ville-Petteri Ahti toivat kotkalaisille pisteet kolmieräisiksi venyneistä kaksinpeleistä, mutta Santtu Leskinen voitti oman kaksinpelinsä ja toi Andriej Kapasin kanssa GT:lle voiton myös nelinpelistä. Näin GT säilytti asemansa sarjan toisella sijalla. HVS on kuitenkin päässyt jo neljän pisteen karkumatkalle ja ETT kärkkyy perässä vain yhden pisteen päässä, eli kärkitaisto on tasainen.

ETT kaatoi yhdessä päivän mielenkiintoisimmista otteluista Tampereen Tennisseuran lukemin 3–1. Peräti kolme ottelua venyi kolmanteen erään asti. Patrick Kaukovalta jatkoi erinomaista Tennisliiga-kauttaan ja voitti ottelunsa suoraan 6–3, 6–4, mutta Otso Martikainen ja Jami Savolainen joutuivat urakoimaan pisteidensä eteen. Kaksinpelien jälkeen ETT johtikin ottelua 3–0, mutta Lauri Kiiski sekä Peetu Pohjola kartuttivat kotijoukkueen pistesaraketta yhdellä kukistamalla Martikaisen ja Savolaisen nelinpelissä lukemin 6–3, 3–6, 14–12. ETT on siis sarjassa kolmantena ja TaTS viidentenä ennen kahta viimeistä kierrosta.

Harri Heliövaaran tähdittämä Sata-Tennis jäi tasapeliin Oulun Verkkopalloseuran vieraana. Heliövaara toi joukkueelleen kaksi pistettä: hän voitti ensin Niila-Tapio Maggan kaksinpelissä 6–1, 6–3 ja pari Heliövaara – Ilja Orre kukisti illan päätteeksi oululaisvastustajansa nelinpelissä. Lenni Loukkola ja Aaron Matikkala toivat kotijoukkueelle kuitenkin tärkeät pisteet kaksinpeleistä. Etenkin Matikkala sai taistella tosissaan voittonsa eteen: Orre kaatui lopulta 6–2, 4–6, 10–8.

Jumbokamppailussa TVS-Tennis ja Espoon Tennisseura tasasivat pisteet. ETS:n Eero Vasa ja TVS:n Oskari Eerola ja Indrek Soome voittivat kaksinpelit, Vasa ja Oliver Saarinen veivät nelinpelin. Voitto olisi tehnyt kummallekin joukkueelle hyvää, mutta molemmilla on edelleen mahdollisuudet parannella asemiaan sarjataulukossa. TVS pitää tällä hetkellä perää pisteen ETS:lle jääneenä, mutta Smash on vain pisteen ETS:n edellä. Sekä TVS että ETS kohtaavat vielä tammikuussa Smashin.

Tennisliiga jää nyt siis ansaitulle joulutauolle. Runkosarjan viimeiset kierrokset pelataan 13.1. ja 14.1. Miesten kärjen muodostavat siis HVS, GT ja ETT. Naisten kärjessä ovat Smash-Kotka, Smash sekä HVS. Paljon pisteitä on kuitenkin vielä jaossa.

TULOKSET

MIEHET
Smash – HVS 1–3
TVS – ETS 2–2
GT – Smash-Kotka 2–2
OVS – Sata 2–2
TaTS – ETT 1–3

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 50/2022 – →