TEHO Sport Finnish Tourin kokonaiskilpailun kauden parhaat selvillä

23.12.2022  |  08:38  |  Raportit

Suomen Tennisliitto on yhdessä seurojen kanssa järjestänyt jo vuodesta 2003 alkaen Finnish Tennis Touria, avointen luokkien kilpailusarjaa. Mukaan kuuluvat myös yleisten luokkien sisä- ja ulkokenttien SM-kilpailut.

Kaudella 2022 pelattiin yhteensä kahdeksan TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailua. Viimeisen TEHO Sport Finnish Tour -osakilpailun myötä on selvillä myös kokonaiskilpailun voittajat. Parhaiten kokonaiskilpailussa menestyivät tänä vuonna Ella Haavisto ja Lauri Kiiski. Voittajat kuittasivat tästä 700 euroa palkintorahaa. Haavistolla on tilillään kaudelta yksi turnausvoitto ja kaksi toista sijaa kaksinpelissä. Kiisken vastaava saldo on kaksi voittoa ja kaksi toista sijaa.

Naisten sarjan toisen sijan nappasi SM-kultaa Turussa juhlinut Stella Remander. Miesten sarjan toinen sija jaettiin Peetu Pohjolan sekä Suomen mestarin Vesa Ahdin kesken. Naisten sarjan kolmostilalla majaili Nuppu Palm.

FINNISH TOUR RANKING

TEHO Sport Finnish Tour kokonaiskilpailun palkinnot 2022

Naiset:
1. Ella Haavisto, Smash 700e
2. Stella Remander, HVS 450e
3. Nuppu Palm, Smash 250e

Miehet:
1. Lauri Kiiski, TaTS 700e
2. Peetu Pohjola, TaTS ja Vesa Ahti, Smash-Kotka 350e (kakkospalkinto 450e ja kolmospalkinto 250e jaettuna kahteen osaan)

TEHO SPORT FINNISH TOUR

TEHO Sport Finnis Tour kauden 2023 ensimmäinen osakilpailu pelataan Jyväskylässä maaliskuussa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Kilpailutoiminnan käsikirja julkaistu… →