TCT ja JTS Miesten Norpe Tennisliigan kärkeen

21.10.2013  |  13:07

Lauantaina pelattiin miesten Norpe Tennisliigan toinen kierros. Lisäksi sunnuntaina JTS kohtasi Lo-Ten yksittäisessä kolmannen kierroksen ottelussa. Viikonlopun jälkeen sarjan kärjessä on TCT, joka ainoana joukkueena ei ole menettänyt pisteitä.

Lauantain kierros avattiin Joensuussa, jossa edellisellä kierroksella upeasti Smashin voittanut kotijoukkue KarTe sai vastaansa viime kauden mestarin HVS:n. Tälläkin kerralla yleisö sai vastinetta, kun sekä ykkösten että kakkosten ottelut ratkaistiin kolmannessa erässä. Ykkösten ottelussa kotijoukkueen Anssi Raasio joutui toteamaan Tapio Nurmisen paremmuuden luvuin 6-4,2-6,6-10, mutta kakkosten pelissä Teemu Airaksinen tasoitti tilanteen voittamalla Sami Huurinaisen 6-7,6-2,10-5 lukemin. Kolmosten kaksinpelissä KarTen Leo Haapasalo vei kotijoukkueen 2-1 johtoon voitettuaan Julius Kaverisen 6-3,6-3. Nelinpelissä HVS:n pari Nurminen/Huurinainen vei voiton Raasio/Airaksinen parista 6-4,6-1 ja näin pisteet tasattiin Joensuussa.

Jyväskylässä kohtasivat kaksi avauskierroksella tappion kokenutta joukkuetta, kun JTS sai vieraakseen V-P:n. Liigadebyytin tehnyt JTS:n Aleksander Vasilenko ei antanut vastustajalleen Mikko Kinnuselle mahdollisuuksia ja voitti ottelun 6-2,6-0. Kakkospelaajien ottelussa V-P:n kokenut Matti Manninen taisteli voiton Kalle Nikusesta luvuin 7-5,2-6,10-7. Patrick Ahonen vei kuitenkin kotijoukkueen jälleen johtoon voittamalla Mikko Viljasen 6-4,6-2. Pisteiden kohtalo ratkaistiin nelinpelissä, joka venyi kolmanteen erään. JTS:n avausvoitto varmistui, kun Vasilenko/Nikunen voittivat Manninen/Viljanen parin 2-6,6-4,10-7.

Tampereella viime kauden runkosarjan kakkonen GT saapui viime kauden runkosarjan kolmosen TaTS:n vieraaksi. Vierasjoukkueen argentiinalaisvahvistus Gustavo Gómez jatkoi hyviä esityksiään voittamalla ykkösten ottelussa Lauri Kiisken 6-3,6-4. Nuoret TaTS:n Joel Popov ja GT:n Panu Virtanen väänsivät tiukan ottelun, joka ratkesi kotijoukkueelle vasta kolmannessa erässä luvuin 6-2,6-7,10-7. Kotijoukkue siirtyi johtoon Timi Kivijärven voitettua Tero Nissisen 7-5,6-4, mutta pisteet tasattiin lopulta vierasjoukkueen parin Gómez/Alexander Lindholm voitettua parin Kiiski/Popov lukemin 7-6,6-4.

Lo-Ten ensimmäinen kotiottelu pelattiin Kisakallion urheiluopistolla ja vastaan asettui Smash. Vieraiden Vladimir Ivanov voitti ykköspelaajien ottelussa Jani Turusen 6-3,6-3. Kakkospelaajien kohtaamisessa nähtiin yksi kierroksen kovimmista yllätyksistä, kun nuori Lo-Ten Alex Hedman löi ex-ammattilaisen Timo Niemisen 6-1,4-6,10-7 lukemin. Smash ei tästä lannistunut vaan kolmosten ottelussa Mika Kosonen voitti Mikael Anttisen 6-4,7-5 sekä nelinpelissä Ivanov/Nieminen voittivat parin Hedman/Turunen 7-6,6-1 ja pisteet matkasivat Smashin mukaan.

Helsingissä kaksi avauskierroksella voittanutta joukkuetta mittelivät paremmuudesta, kun TCT saapui HLK:n kotiareenalle Meilahteen. Vieraat aloittivat tylysti, kun ensin Jesper Saarni löi Niklas Buchtin 6-4,7-5 ja perään Mika Julin lisäsi TCT:n johtoa 7-6,6-0 voitolla Iiro Vuorisesta. HLK:n Antti Tuomi nosti vielä kotijoukkueen toiveita taistelemalla 7-5,3-6,10-4 voiton Mika Purhosta, mutta nelinpelissä kotijoukkueen pari Bucht/Tuomi ei löytänyt lääkkeitä hyvin pelanneita Saarnia ja Julinia vastaan. Nelinpeli kirjattiin 6-4,6-3 TCT:lle ja näin myös pisteet lähtivät Espooseen.

Sunnuntaina pelattiin vielä yksi kolmannen kierroksen ottelu. Siinä JTS kohtasi Jyväskylässä Lo-Ten. Kotijoukkueen ykköspelaaja Aleksander Vasilenko jatkoi siitä, mihin lauantaina jäi ja voitti Mikael Anttisen 6-0,6-1. JTS voitti myös kaksi muuta kaksinpeliä, kun ensin Kalle Nikunen voitti Pekka Mikkosen 7-5,6-1 ja sitten Patrick Ahonen Janne Suomisen 6-4,6-4. Nelinpelissä kotijoukkueen pari Vasilenko/Lauri Lehikoinen kaunisteli numerot 4-0:aan 6-1,7-6 voitolla Anttisesta ja Mikkosesta.

Lue kaikki tulokset osoitteesta www.norpetennisliiga.fi.

Jaa:

Seuraava uutinen: Naisten Norpe Tennisliiga… →