Tanja Tuomi ja Patrik Niklas-Salminen Finnish Tour -osakilpailujen voittoihin

25.1.2015  |  16:41

Vuoden ensimmäinen miesten ja naisten Finnish Tour -osakilpailu, Kenttävaruste Open, pelattiin  viikonloppuna Tampereen tenniskeskuksessa.
Miesten osakilpailun 32 pelaajan kaavio täyttyi, kisan ulkopuolelle jäi seitsemän ilmoittautunutta.
Kärkisijoitetuista Lauri Kiiski (1.) meni välieriin erääkään menettämättä, mutta kakkossijoitettu HVS:n Panu Virtanen koki jo toisella kierroksella tappion TaTS:n Tero Vilenille. Vilen voitti puolivälierissä 6.sijoitetun HyTS:n Verneri Tuomen.
Kolmossijoitettu Smashin Mika Kosonen menetti erän heti ensimmäisellä kierroksella TaTS:n Pauli Partiselle ja hävisi toisella kierrokselle ottelun PVS:n Patrick Stenforsille. Patrick pelasi tiukan erän (7-6) TaTS:n Patrik Niklas-Salmisen kanssa, mutta toisen erän tamperelainen vei 6-2.
Pyry Hyrkkönen (4.) eteni puolivälieriin, jossa taipui 5.sijoitetulle Jesse Kiurulle.
Välierissä kohtasivat Lauri Kiiski, 34, ja puolta nuorempi Patrik Niklas-Salminen, 17. Tämä oli heidän toinen kohtaamisensa viimeiseen kahteen vuoteen; Kiiski oli voittanut nuoren haastajansa viime vuoden ulkokenttien SM-kisoissa 6-4, 6-3, mutta koki nyt liki samoin numeroin 4-6, 4-6 tappion.
Toiset semifinalistit, viime viikolla 25 vuotta täyttänyt Jesse Kiuru ja Tero Vilen, 36, eivät hekään olleet viimeisen kahden vuoden aikana kohdanneet kertaakaan. Vilen vei ensimmäisen erän 6-1, mutta Kiuru nousi tappioasemasta ja vei seuraavat erät 6-3, 6-3. 
Mainiosti viime syksystä lähtien pelannut Niklas-Salminen ja viime elokuun puolivälieristä tammikuun puoliväliin kilpailutauon loukkaantumisen vuoksi pitänyt Kiuru eivät olleet kohdanneet pariin vuoteen.  
Tasaisen ottelun ensimmäisen erän vei Kiuru 7-6, mutta Niklas-Salminen nousi toisen erän voittoon 6-3 ja ratkaisi uransa ensimmäisen Finnish Tour -osakilpailuvoiton viemällä kolmannen erän 6-4.

Tuomi otti ensimmäisen osakilpailu voiton

Naisten Finnish Tourin ensimmäisen osakilpailun 16 pelaajasta kaikki neljä sijoitettua olivat järjestävän seuran, TaTS:n, pelaajia: Ella Leivo (1.), Tanja Tuomi (2.), Roosa Timonen (3.) ja Milka-Emilia Pasanen (4.).
He myös etenivät välieriin, lujimmille heistä puolivälierissä joutui Tanja Tuomi, joka tarvitsi kolme erää lyödäkseen OVS:n Monica Malisen 6-7, 6-2, 7-5. Myös HVS:n Nanette Nylund haastoi tiukasti Roosa Timosen, joka meni välieriin luvuin 7-6, 6-4.
Sunnuntaina pelattiin sekä välierät että loppuottelu. Välierissä Ella Leivo ja Milka-Emilia Pasanen pelasivat tasaisen ensimmäisen erän. Leivo vei sen 6-4 ja otti toisen erän erääkään menettämättä. Tuomen ja Timosen ottelu oli jännittävä loppuun asti, Tuomi vei sen luvin 6-4, 7-6.
Ella Leivo oli voittanut Tanja Tuomen viime vuoden ensimmäisessä Finnish Tourin finaalissa 6-3, 6-3. Tänä vuonna kuitenkin osat vaihtuivat: Tanja vei ensimmäisen osakilpailun voiton kukistamalla Ellan 6-2, 7-5.

Kenttävaruste Open
Finnish Tourin ensimmäinen osakilpailu
23.-25.1.2015 Tampereen tenniskeskus
Järj. TaTS

Luokkien loppuottelut
Miehet
Patrik Niklas-Salminen TaTS – Jesse Kiuru LVS 67 63 64
Naiset
Tanja Tuomi TaTS – Ella Leivo TaTS 62 75

Patrik Niklas-Salminen

Tanja Tuomi

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomalaisjuniorit kovatasoisessa TE14-kisassa… →