Suomi voitti Puolan 3-0 Davis Cupissa ja säilyi I ryhmässä

17.9.2011  |  15:11

Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen ottivat erissä 1-0 johdon Davis Cupin Suomi – Puola -ottelun nelinpelissä, jossa he kohtaavat Barona Areenalla Espoossa US Openin miesten nelinpelin viime sunnuntaiset finalistit Mariusz Fyrstenbergin ja Marcin Matkowskin.
Erässä edettiin tie-breakiin, jonka suomalaispari voitti häikäsevällä pelillä 7-1. 
Toisen erässä alussa puolalaiset menivät 4-2 johtoon, mutta Suomen pari kuroi etumatkan kiinni. Marcin Matkowski oli syöttömässä erää ”kotiin” 5-4 johtoasemassa, mutta puolalaispari voitti pelissä ainoastaan yhden pisteen.
Edettiin jälleen tie-breakiin, jonka Henri Kontinen päätti läpisyötöllä suomalaisvoittoon 7-5.
Kolmannen erän Kontinen ja Nieminen voittivat 6-4 ja varmistivat Suomen voiton 3-0. Ottelu kesti kaksi tuntia ja 20 min.

Suomi – Puola -ottelussa pelataan sunnuntaina kaksi jäljellä olevaa kaksinpeliä klo 13 alkaen. Ottelut pelataan paras kolmesta periaattella.
Sunnuntaina vietetään myös naisten päivää ennen otteluiden alkua

Puolalle tappio tiesi putoamista II ryhmään.

 

Henri Kontinen ja Jarkko Nieminen 

Jaa:

Seuraava uutinen: Suomi voitti Puolan… →