Suomi otti toisen voiton Italia Cupissa

8.2.2012  |  08:24

Suomen joukkueet seniorien MM-joukkuekilpailussa San Diegossa. Eturivissä vas. Juha Väänänen ja Riku Ainola (Fred Perry Cup), Miikka Keronen ja Tapio Nurminen (Italia Cup), takarivissä vas. Joakim Berner (Fred Perry Cup) sekä Alec Arho-Havrén ja Toni Pokela (Italia Cup).

 

Suomen miesten 35v-joukkue otti toisen voiton tiistaina San Diegossa, Yhdysvalloissa seniorien MM-joukkuekilpailussa. Kahdeksanneksi turnauksessa sijoitettu Suomi kukisti Dominikaanisen tasavallan 2-1. Joukkue oli samoin numeroin voittanut ensimmäisessä ottelussaan Norjan.
E-lohkoa johtaa Meksiko, jolla on samoin kaksi voittoa, mutta yksi hävitty ottelu vähemmän kuin Suomella. Meksiko voitti Norjan tiistaina 3-0.
Meksiko ja Suomi kohtaavat keskiviikkona, ja lohkon jumbopaikka ratkeaa Norja – Dominikaaninen tasavalta -ottelussa.

Suomen miesten 50v -joukkueella oli tiistaina välipäivä, kun kolmijoukkueisessa lohkossa pelasivat kisan kakkossijoitettu Espanja ja Sveitsi. Sveitsiläiset eivät saaneet erääkään, vaan kokivat 0-3 tappion. Suomi voitti maanantaina avausottelussaan Sveitsin 2-1.
Keskiviikkona Suomi saa vastaansa Espanjan ottelussa, jossa ratkeaa lohkovoitto. Lohkovoittaja jatkaa turnauksessa pelaamalla sijoista 1-7 ja kakkoseksi sijoittunut sijoista 8-14.

Riku Ainola pitää kisablogia Fred Perry Cupista ja Tapio Nurminen ja Toni Poikela Italia Cupista. Niitä pääsee lukemaan klikkaamalla alla olevia linkkejä

Italia Cup (miehet 35v)
7.2.2012 La Costa Resort & Spa, San Diego, USA

Suomi – Dominikaaninen tasavalta  2-1
Genaro de Leon Dom.tasavalta – Toni Pokela 60 60
Tapio Nurminen – Ramon Bernal Dom.tasavalta 62 61
Miikka Keronen/Nurminen – Bernal/de Leon Dom.tasavalta 61 64

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Muistutus pelaajille, kilpaileminen… →