STL ja Pajulahti jatkavat yhteistyötä – Harri Suutarinen uusi koulutusvastaava

3.1.2017  |  16:30

 

Suomen Tennisliitto on jatkanut pitkäaikaista yhteistyösopimusta Liikuntakeskus Pajulahden kanssa. Tennisliitto on jo vuodesta 2005 lähtien ostanut valmentajakoulutuksen toiminnot palveluna Pajulahdelta. Tehtävästä on vuoden 2016 loppuun saakka vastannut erittäin menestyksekkäästi Pekka Kainulainen.

– Haluan kiittää Pekkaa pitkäjänteisestä työpanoksesta valmentajakoulutuksen kehittämisessä. Pekka on vuosien aikana tuonut kansainvälisistä koulutuksista näkemystä suomalaiseen valmentajakoulutukseen ja vienyt innokkaasti koulutustoimintaa eteenpäin. Osoituksena hyvästä työstä Kansainvälinen Tennisliitto myönsi Tennisliiton valmentajakoulutukselle ITF:n sertifioinnin vuosille 2013-2016, toteaa Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.

 

Tänä vuonna painopiste U10-toiminnassa 

Vuodelle 2017 Tennisliitto kasvattaa taloudellista panostaan valmentajakoulutustoimintaan. Vastuulliseksi toimijaksi tulee Pajulahdessa ja Lahden Verkkopalloseurassa toimiva Harri Suutarinen. Suutarinen tulee tekemään kolme päivää viikossa Tennisliitolle ja raportoi työstään Tennisliiton toimitusjohtajalle. 

Tennisliitto tavoittelee lisäpanostuksellaan valmentajien osaamisen kasvattamista, auktorisointirekisterin laajentamista, valmentajayhteisön aktivoimista sekä koulutusten tuomista lähemmäksi valmentajien paikallista arkea. 

Suutarinen tulee vierailemaan ahkerasti seuroissa. U10-toiminta näkyy erityisesti tänä vuonna vahvasti koulutusten sisällöissä.

– On hienoa päästä mukaan kehittämään Tennisliiton valmentajakoulutustoimintaa. Taustalla on vuosien hyvää työtä, jota on erinomaista jatkaa. Uskon vahvasti yhdessä tekemiseen ja ihmisten kohtaamiseen, joten tulette varmasti näkemään minua seuroissa ja kilpailutapahtumissa tämän vuoden aikana, Suutarinen lupaa.

– Meillä on valmisteilla uusi koko tennisyhteisölle suunnattu hanke, josta kuulette lähiaikoina lisää.

34-vuotias Suutarinen on kasvatustieteen maisteri ja asuu Lahdessa. Hän on nuoruudessaan pelannut tenniksen ohella jääkiekkoa, jopa SM-liigassa ja nuorten ikäryhmämaajoukkueissa.

 

Lisätietoja:

Teemu Purho 040 523 1797 ja Harri Suutarinen 044 775 5348 

Jaa:

Seuraava uutinen: Useimmin kysytyt kysymykset… →