SoTS:illa hauska mini- ja midileiri Tykkimäki Tourin yhteydessä

21.3.2017  |  14:55

 

Tykkimäki Mini- ja miditennis Tourin kilpailuissa riitti jälleen tohinaa, kun lähes 200 lasta osallistui peleihin Vuokatissa, Lohjalla, Tampereella, Turussa, Kotkassa ja Vaasassa.

Pohjoisella alueella on rakennettu Tykkimäki-kisojen yhteyteen leiri, joka tarjoaa kauempaa saapuville lapsille mahdollisuuden treenailla ja valmistautua kilpailuun yhdessä.

– Välimatkat ovat täällä pitkät, joten leirin avulla mahdollistamme useamman lapsen osallistumisen kilpailuun. Leiripäivänä teemme kaksi puolentoista-kahden tunnin harjoitusta, joissa tutustumme toisiimme, pelisääntöihin ja pistelaskuun. Sitten ei tarvitse turhaan jännittää kisapäivänä, Kirsi Lampinen Sotkamon Tennisseurasta kertoo.

Vuokatin Katinkulta tarjoaa loistopuitteet minilomaan koko perheelle.

– Leiri alkaa lauantaina kello 12 ja päättyy kello 17, minkä jälkeen perheillä on aikaa omiin juttuihin, esimerkiksi kylpyläkäyntiin. Sunnuntain kisa pelataan heti aamusta kello 9-11.30, Lampinen kertoo.

Tästä oivaa tennisloman mallia myös muihin seuroihin!

 

Pisteet on nyt laskettu ja ne löytyvät täältä.

 

Seuraavat osakilpailut:

8.-9.4.2017

27.-28.5.2017 Masters, Kouvola

 

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Norpe Tennisliiga huipentuu… →