SM-Liigacupin finaaliparit selvillä Tampereella

7.7.2018  |  18:30  |  Raportit

SM-Liigacupin toinen pelipäivä saatiin pelata alusta loppuun asti aurinkoisessa säässä. Päivän aikana pelattiin välierät ja putoamiskarsintojen ensimmäiset ottelut.

HVS ja ÅLK kamppailevat naisten kultamitaleista

HVS-Tennis (HVS) ja Åbo Lawn-Tennis Klubb (ÅLK) kohtaavat naisten SM-Liigacupin loppuottelussa huomenna klo 9:30 alkaen. HVS voitti omassa välierässään toisen helsinkiläisen seuran Smashin otteluvoitoin 2-0 ja ÅLK kukisti niukasti Tampereen Tennisseuran (TaTS) 2-1.

HVS:n ja Smashin ottelupari käynnistyi ennakkoon todella mielenkiintoisella ottelulla, kun kentälle astelivat Oona Orpana ja Piia Suomalainen. Ottelun alkuvaiheet olivat tasaiset, mutta erän lopulla Orpana oli Suomalaista etevämpi ottaen näin johtoaseman. Tilanteessa 6-3, 2-0 nähtiin yleisön kannalta odottamaton tapahtuma, kun Suomalainen joutui luovuttamaan ottelun. Suomalainen kertoi sairastelleensa koko viikon, eikä voimat yksinkertaisesti riittäneet viemään ottelua lävitse. Toisessa ottelussa kohtasivat Laura Hietaranta ja Alexandra Anttila. Tiukan ensimmäisen erän vei Anttila, mutta Hietaranta sai käännettyä ottelun itselleen lukemin 5-7, 6-2, 10-5 ja varmisti näin HVS:lle finaalipaikan.

Toisessa välierässä ÅLK ja TaTS tarjoilivat yleisölle herkkua koko rahan edestä. Ykköspelaajien ottelussa Liisa Vehviläinen vei turkulaiset johtoon voittamalla Milka-Emilia Pasasen 6-2, 6-4. Emma Eerola voitti kakkospelaajien ottelussa Asta Miettisen 6-0, 7-6 ja pakotti ratkaisun nelinpeliin. Nelinpelissä Vehviläinen/Miettinen varmistivat finaalipaikan vakuuttavan esityksen jälkeen iskemällä tulostaululle lukemat 6-1, 6-2 Pasasta ja Mariella Minettiä vastaan.

Putoamiskarsinnan puolella Smash-Kotka ja Turun Verkkopalloseura (TVS) varmistivat paikkansa myös ensi vuoden SM-Liigacupiin. Huomenna Oulun Verkkopalloseura (OVS) ja Lahden Verkkopalloseura (LVS) pelaavat putoamista vastaan.

KAAVIOT
KUVIA

ÅLK:n Liisa Vehviläinen syöttää Ville Nygårdin tarkkaillessa

Smash-Kotka ja HVS kohtaavat miesten finaalissa

Miehissä Smash-Kotka ja HVS ratkaisevat ulkokauden 2018 parhaimman seuran tittelin. Smash-Kotka otti vakuuttavan 3-0 -voiton Hyvinkään Tennisseurasta (HyTS) ja HVS kukisti hallitsevan mestarin TaTS:n 3-1.

Kotkalaiset jatkoivat samalla linjalla kuin eilenkin, eli varmistivat voittonsa jo kaksinpeleissä häviämättä erääkään. Päivä alkoi Ville-Petteri Ahtin voitolla Sami Huurinaisesta 7-5, 6-4 ja Mika Kosonen jatkoi Smash-Kotkan ilotulista kukistamalla Verneri Tuomen 7-6, 6-4. Loppuottelupaikan varmisti Valtteri Ahti, joka oli Roope Heinoa vahvempi eräluvuin 6-2, 6-2.

Toinen välierä TaTS:n ja HVS:n välillä oli jo huomattavasti tasaväkisempi – ratkaisu haettiin nelinpeleistä. Kaksinpelien jälkeen HVS johti otteluvoitoin 2-1, voittoja juhlivat Patrick Kaukovalta ja Panu Virtanen. Kaukovalta voitti Lauri Kiiskin 6-4, 7-6 ja Virtanen Roni Rikkosen 7-5, 6-2.Ratkaisevan nelinpelivoiton ottivat Kaukovalta ja Julius Kaverinen 6-2, 5-7, 10-6 -voitolla Rikkosesta ja Henrik Sillanpäästä.

Smash-Kotkan ja HVS:n välinen loppuottelu alkaa Tampereen Tenniskeskuksella klo 10:00. Putoamiskarsintakaaviossa turkulainen TVS ja Valkeakosken Tennisseura (VT) ottivat helpottavat voitot, jotka veivät joukkueet myös ensi vuoden SM-Liigacupiin. Jyväskylän Tennisseura (JTS) ja Sata-Tennis pelaavat huomenna suoraa putoamista vastaan.

KAAVIOT
KUVIA

Mika Kosonen, Smash-Kotka

Jaa:

Seuraava uutinen: HVS-Tennis juhlii sekä… →