SM-kisat TaTSin Lauri Kiisken ja Milka-Emilia Pasasen juhlaa

20.12.2015  |  16:05

Tampereen Tennisseuraa edustava Milka-Emilia Pasanen oli Joensuun SM-loppuottelussa ylivoimainen seuratoveriaan Tanja Tuomea vastaan. 18-vuotias Pasanen tykitti lopputulokseksi lukemat 6-1, 6-1.

– Pääsin painostamaan hyvin ja rystyni oli aika painava. Uskalsin pelata omaa peliäni enkä jäänyt harmittelemaan virheitäni, Pasanen kertoo.

– Pelini ovat menneet viime aikoina hyvin, sillä olen saanut kämmentä kuntoon. Tiesin, että jos saan painostettua Tanjaa rystyllä ja saan ykkössyötöt kenttään, tulee pisteitä. Tanja on minulle tuttu vastus niin treeneistä kuin kisoistakin.

Suomen mestari nauttii ensin joulusta ja suuntaa sitten ajatuksiaan ensi vuoteen. Hän aikoo kiertää kotimaan areenoiden lisäksi myös ITF:n 10 000 dollarin kilpailuita.

Miesten kovatasoisessa finaalissa kohtasivat 35-vuotias TaTSin Lauri Kiiski ja 23-vuotias HVS:n Ristomatti Lanne. Konkari Kiiski vei ensimmäisen erän 6-3, toisen voitti Lanne 6-3 ja kolmannen sekä ratkaisevän erän niittasi Kiiski luvuin 6-4.

– Tämä oli melkein kopio viime kesän välierästämme. Tiukka peliä, joka olisi voinut mennä kummalle vain. Kolmannessa erässä pystyin uusilla palloilla kääntämään pelin kotiin, Kiiski miettii.

Hän on pysynyt loistavassa kunnossa pelaamalla Tennisliigaa, mutta syksyllä myös lenkkipolku ja kuntosali ovat jälleen kuuluneet Kiisken harjoitteluohjelmaan. Kaksinpelin Suomen mestaruus oli Kiiskelle kolmas sisäkentillä.

Yhdysvalloista loistavan pelivireen hakenut Lanne urakoi lauantaina kolme ottelua ja sunnuntaina kaksi. Silti kovakuntoisen pelaajan jalat eivät käyneet raskaiksi.

– Ei paina, vaan pystyisin jatkamaan tästäkin. Aika lailla tällainen tahti on Jenkeissä syysturnauksissa, joissa pelaamme seitsemän, kahdeksan matsia kolmessa päivässä. Ehkä paras terä jossain vaiheessa katoaa, mutta hyvin jaksoin pelata, Lanne kommentoi.

– Kulta oli niin nelin- kuin kaksinpelissäkin lähellä, mutta nyt se jäi ensi kesään, hopeamitalisti tähyää ulkokenttien SM-kilpailuihin.

Miesten nelinpelimestaruuden veivät HVS:n Patrick Kaukovalta ja TaTSin Pyry Hyrkkönen. He voittivat KTS:n Juuso Laitisen ja HVS:n Ristomatti Lanteen 6-1, 4-6, 11-9.

Sekanelinpelin mestaruus ratkesi niin ikään tiebreakilla. Isäntäseura Karjalan Tenniksen Satu Räsänen ja Sami Korhonen taipuivat ÅLK:n Ville Perkkolalle ja LVS:n Linnea Koskiselle 6-1, 6-7, 8-10.

 

SM-kilpailut olivat samalla vuoden viimeinen Finnish Tourin osakilpailu. Kiertueen voitti miehissä Lauri Kiiski (TaTS) ja naisissa Ella Leivo.

– Finnish Tour on ollut todella onnistunut niin osanottaja- kuin kilpailumäärienkin puolesta. Sekä Leivo että Kiiski ovat menestyneet tasaisesti läpi kauden. Järjestäjät odottavatkin jo innolla ensi vuotta, Suomen Tennisliiton kilpailupäällikkö Raisa Törnroos-Heinonen sanoo.

 

– SM-kilpailuissa Pasanen ja Kiiski olivat alusta asti vakuuttavia. Heidän tasonsa ei notkahtanut missään vaiheessa.

 

Tulokset ja kaaviot Tennisässässä: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=1813

Kuvia ja tunnelmia Suomen Tennisliiton ja KarTen Facebook-sivuilla.

 

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaara: Kokeneemmat pärjäävät,… →