Miesten SM-finaalissa kohtaavat konkari ja takakentän taistelija

19.12.2015  |  18:58

 

Tenniksen yleiset SM-kilpailut Joensuussa ovat edenneet finaalivaiheeseen. Kirkkaimmista mitaleista taistelevat miehissä Ristomatti Lanne ja Lauri Kiiski

HVS:n Lanne voitti ensin lauantain puolivälierässä TVS:n Leevi Säätelän 6-4, 6-2 ja muutamaa tuntia myöhemmin välierässä HVS:n Mika Julinin 6-2, 6-2.

– Finaaliin pääsy oli omissa käsissäni. Vaikka tänään oli kaksi matsia, niin tiesin, että jaksan pelata ja olla mukana iltaan asti, Lanne kommentoi. 

– Ensimmäisessä matsissani vastustaja syötti alussa hyvin ja aloitti vahvasti, mutta toisessa erässä pystyin antamaan paremmin painetta. Toisessa matsissani annoin heti alussa viestin, että olen valmis pelaamaan voitosta.

 

TaTS:in konkari, ulkokenttien 2015 SM-hopeamitalisti Lauri Kiiski leikitteli loppuotteluun 6-0, 6-2 -voitolla ÅLK:n Eero Vasasta. Puolivälierässä kaatui HVS:n Panu Virtanen 6-1, 6-3.

– Vaikka molemmat pelit olivat numerollisesti yllättävän selviä, niin jokaisen pisteen eteen piti tehdä kovasti töitä. Tämä päivä tuntuu huomenna varmasti jaloissa, 35-vuotias Kiiski sanoi.

Lanteen ja Kiisken aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet useimmiten tamperelaisen voittoon.

– Late on niin kokenut ja taitava pelimies, ettei hänelle voi antaa mitään ilmaiseksi, Lanne tiesi.

– Rise on kehittynyt parin viime vuoden aikana Jenkeissä todella paljon ja on todellinen takakentän taistelija. Kesällä pelasimme SM-välierässä tiukan kolmetuntisen matsin. Otetaan siitä uusinta, Kiiski ennakoi virnistäen.

 

Naisissa 18-vuotias TaTSin Milka-Emilia Pasanen voitti vahvalla pelillään OTC:n Mia Eklundin 6-0, 6-4. Toisessa välierässä Tanja Tuomi (TaTS)-Lila Humaloja (HVS) Tuomi voitti 6-1, 3-6, 6-1.

 

Karjalan Tenniksen isännöimien SM-kilpailuiden loppuottelut pelataan 20.12. kello 10 alkaen (ensimmäisinä otteluina sekanelinpeli ja miesten nelinpeli, joita seuraavat naisten kaksinpeli ja miesten kaksinpeli).

 

Tulokset ja kaaviot Tennisässässä: https://www.tennisassa.fi/direct.aspx?area=kj&oper=kilp&id=1813

Kuvia ja tunnelmia Suomen Tennisliiton ja KarTen Facebook-sivuilla.

Jaa:

Seuraava uutinen: SM-kisat TaTSin Lauri… →