SM-kilpailut: Alkio tiputti hallitsevan mestarin avauskierroksella

13.12.2023  |  16:30  |  Raportit

SM-kilpailuiden toinen pelipäivä toi tullessaan toistaiseksi isoimman yllätyksen, kun Aino Alkio voitti hallitsevan sisäkenttien Suomen mestarin Stella Remanderin ensimmäisellä kierroksella 7-5, 6-3. SM-kilpailut pelataan Onse-areenalla Hyvinkäällä 11.-17.12.

SM-KAAVIOT
PÄIVÄKOHTAINEN OTTELUOHJELMA
KUVAGALLERIA

HVS-Tenniksen pelaajat hakivat peruslyöntejään ottelun alussa; se oli Alkio, joka sai nopeammin pelistä kiinni. Alkion hyvä liike ja tasaisen varmat peruslyönnit toivat lopulta voiton kisan toiseksi sijoitetusta Remanderista. Naisten kaksinpelin molemmat kärkisijoitetut ovat nyt ulkona, ykköseksi sijoitettu Ella Haavisto (Smash) vetäytyi kisasta sairastumisen johdosta.

”Oli tiukka ottelu, kun pääsimme alun jälkeen vauhtiin saimme useita monia pitkiä palloralleja. Sain tiukempia pisteitä käännettyä itselleni ja se käänsi ottelun. Nyt vaan täysillä eteenpäin peli kerrallaan”, kommentoi Alkio.

Voitto ei täysin puskista tullut, sillä Alkio on ollut koko syksyn vahvassa pelivireessä. Myös ammattilaiskentilläkin käynyt pelaaja on kirjauttanut Tennisliigassa kaksinpelissä 5/0 ja nelinpelissä 3/0 voittosaldot.

Myös neljänneksi sijoitettu Marissa Minetti (TaTS), viidenneksi sijoitettu Emma Kuusisto (JTS) ja kahdeksanneksi sijoitettu Saara Aerila (ÅLK) etenivät jatkoon.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Suomen Tennisliitto (@tennisfin) jakama julkaisu

Miesten kaksinpelissä urakkansa aloitti kisan kuudenneksi sijoitettu Harri Heliövaara (Sata). Heliövaara voitti avausottelussaan karsinnat selvittäneen Volter Virtasen (RoVS) 6-1, 6-4.

”Kisaaminen on aina siistiä. Pääsee nauttimaan voittamisen ja häviämisen tunteista. Nämä kisat ovat harjoittelukauteni näkökulmasta hyvään aikaan. Kaksinpelissä tulee paljon syöttöä ja palautusta, saan toistoja ja tiukkoja paikkoja. Sekä tietysti pidän kaksinpelistä; voisi sanoa sen olevan harrastus ja nelinpeli on työ”, sanoi Heliövaara.

Lisäksi neljänneksi sijoitettu Santtu Leskinen (GT), viidenneksi sijoitettu Oskari Eerola (LVS), seitsemänneksi sijoitettu August Ehrnrooth (HLK) ja kahdeksanneksi sijoitettu Jami Savolainen (HVS) etenivät toiselle kierrokselle.

Torstaina SM-kisoissa pelataan kaksinpelin toisen kierroksen ottelut, nelinpelien puolivälierät ja sekanelinpelin välierät.

SM-KAAVIOT
PÄIVÄKOHTAINEN OTTELUOHJELMA
KUVAGALLERIA

Seuraa turnausta YouTuben ja Ruutu Urheilun välityksellä

SM-kilpailuiden vauhtiin pääsee parhaiten kiinni paikan päällä. Jos et kuitenkaan pääse, voit seurata otteluita kisajärjestäjä Hyvinkään Tennisseuran YouTube-kanavan välityksellä maanantaista perjantaihin; ratkaisupäivät lauantai-sunnuntai ovat selostettuina monikameralähetyksinä Ruutu Urheilun puolella.

HYTS LIVE, YOUTUBE
RUUTU URHEILU

ALUSTAVA AIKATAULU
Maanantai 11.12. – kaksinpelien karsintojen 1. kierrokset
Tiistai 12.12. – kaksinpelien karsintafinaalit, kaksinpelien 1. kierroset
Keskiviikko 13.12. – kaksinpelien ja nelinpelien 1. kierrokset
Torstai 14.12. – kaksinpelien 2. kierrokset, nelinpelin puolivälierät, sekanelinpelin välierät
Perjantai 15.12. – kaksinpelien puolivälierät, nelinpelien välierät ja sekanelinpelin loppuottelu
Lauantai 16.12. klo 12.00 – kaksinpelien välierät, nelinpelin loppuottelut
Sunnuntai 17.12. klo 12.00 – kaksinpelien loppuottelut

Jaa:

Seuraava uutinen: Tutustu ja hyödynnä… →