Sisäkenttien SM-kisat 19.-21.11. ja 26.-28.11.

19.11.2004  |  12:15

Miehet Turussa, naiset Hyvinkäällä

Tenniksen 2004 sisäkenttien yleisten luokkien SM-kisat pelataan ensimmäisen kerran uusituilla säännöillä, mikä on mahdollistanut niiden jakamisen kahteen viikonloppuun. Karsinnat pelataan 19.-21.11. ja pääsarjat 26.-28.11. Myös miesten ja naisten luokat on jaettu kahden eri järjestäjän kesken. Miehet pelaavat Turussa TVS-Tenniksen vastatessa järjestelyistä, naisten luokat järjestää Hyvinkään Tennisseura Hyvinkäällä .

Miehet Turussa

Miesten kaksinpelin karsinnat pelataan Impivaaran tenniskeskuksessa Turussa 19.-21.11., ja niihin osallistuu 39 pelaajaa. Heistä neljä pääsee 26.-28.11. pelattavaan pääsarjaan, jonka kaaviossa on 24 pelaajaa. Sijoitetut kahdeksan pelaajaa ovat suoraan toisella kierroksella. Sijoitetut ovat 1) Juho Paukku HVS, 2) Janne Ojala HVS 3) Lassi Ketola HVS 4) Tero Vilen TaTS 5) Ville Liukko TVS 6) Jukka Kohtamäki KuTC 7) Sami Huurinainen ja 8) Ismo Rönkkö Smash. Viimevuotinen finalistipari, Tuomas Ketola ja hopealle yltänyt Tapio Nurminen, ei ole tänä vuonna mukana.

Myös miesten nelinpelissä on karsinta, jossa on mukana kuusi paria. Näistä kaksi pääsee pääsarjaan, jossa on kaikkiaan 12 paria. Sijoitetut neljä paria ovat suoraan puolivälierissä. Sijoitetut ovat 1) Lassi Ketola/Juho Paukku HVS 2) Jura Barkov TaTS/Ismo Rönkkö Smash 3) Niklas Bucht HLK/Miikka Kangas TaTS ja 4) Sami Huurinainen JTS/Tuomo Ojala HVS. Viime vuonna nelinpelin mestaruus meni Tampereelle Lauri Kiiskille ja Tero Vilenille.

Naiset Hyvinkäällä

Naisten kaksinpelin karsinnat pelataan Hyvinkään Tennisseuran järjestäminä 19.-21.11. Hyvinkäällä Torikadun liikuntakeskuksessa. Karsinnoissa on 14 pelaajaa ja heistä kaksi nousee 12 pelaajan pääsarjaan, jotka pelataan samassa paikassa 26.-28.11.
Neljä pelaajista on sijoitettua 1) Carina Björnström HLK 2) Piia Suomalainen Smash 3-4) Michaela Björnström HLK ja Katariina Tuohimaa Smash. Carina Björnström sijoittui viime vuonna sisäkentillä hopealle, Suomen mestari Essi Laine ei sen sijaan ole puolustamassa mestaruuttaan.
Nelinpelin karsinnoissa on kaksi paria, voittaja nousee kuuden parin pääsarjaan, jossa kaksi paria sijoitetaan. Ykkösinä ovat Björnströmin sisarukset Carina ja Michaela, kakkosina Hietaniemen perheen äiti ja tytär, Katariina ja Anni Smashistä. Myös nelinpelissä mestarit vaihtuvat, kun viime vuoden mestarit, Laineen sisarukset, eivät ole nyt mukana.

Miesten yleisten luokkien SM-kisat www.tvstennis.fi

Naisten yleisten luokkien SM-kisat www.hyts.net

Jaa:

Seuraava uutinen: IPP Open jatkuu… →