Seurakilpailuiden järjestäminen Tennisässässä – GVLK näyttämässä esimerkkiä

27.10.2020  |  16:22  |  Seurat

Tapahtumat, kuten seurakilpailut sitouttavat pelaajia vahvemmin seuran toimintaan sekä tennisharrastukseen mukaan. Harrastekilpaileminen kasvattaa myös samalla seuran toimintaa. Lisäksi, harrastekilpailun kasvattaminen on osa seurojen ja Tennisliiton yhdessä sovittua strategiaa tuleville neljälle vuodelle.

Seurakilpailuiden järjestäminen on yhä vaivattomampaa Tennisässässä. Pelaajilla on jo valmiiksi olemassa oleva pelaajanumero, joten rekisteröityminen Ässään on helppoa eikä seurakilpailut edellytä kilpailulisenssiä. Seura puolestaan pystyy perustamaan kilpailun milloin vain eikä sen ylläpito aiheuta seuralle lisäkuluja. Tennisässässä järjestetty seurakilpailu selkeyttää myös ilmoittautumiset, ylläpidon sekä tulokset yhteen paikkaan.

Variaatioita kilpailuille, mitä Ässän kautta voi järjestää on monia. Järjestää voi muun muassa 2- ja 4-pelin hallisarjoja, ystävyysotteluita ja seurojen sisäisiä kilpailuja, kuten pelitapahtumia ja mestaruuskilpailuja. Myös pelimuotoon löytyy useita vaihtoehtoja täysimittaisista otteluista aikapeleihin ja fast 4 -muotoon asti.

Helsingin Kulosaaressa toimiva tennisseura GVLK järjestää Tennisässän kautta tänä vuonna seuran mestaruuskilpailut. Kilpailun perustaminen on sujunut vaivattomasti GVLK:n kilpailunjohtajan Joonas Heinosen mukaan.

-Olen ylläpitänyt useita kisoja aiemminkin, joten kisan perustaminen oli helppoa. Suunnittelu on kuitenkin tärkeässä roolissa. Kilpailun perustaminen on helppoa, kun sen voi tehdä milloin vaan.

Kilpailun perustaminen onkin yksinkertaista. Perustamiseen vaaditaan planner -ohjelma sekä seuran plannerlisenssi, jonka jälkeen prosessi on suoraviivainen. Seurakilpailuiden markkinointi puolestaan onnistuu seuran omilla kotisivuilla, hallilla julisteiden muodossa tai sosiaalisen median kanavissa.

GVLK:n mestaruuskilpailujen järjestäminen on sujunut ongelmitta

Tennisliiton kanssa yhteistyössä Ässään perustettu GVLK:n mestaruuskilpailu pelataan 23.10.2020.-6.2.2021. Kilpailu pelataan seurakilpailuna ja se löytyy Tennisässästä. Pelimuodoksi Kulosaaressa valikoitui aikapelit Tennisliiton alimpien sarjatenniksen tasojen säännöillä. Kisassa myös kokeillaan useampaa erilaista kaaviomallia, joissa kaikki pelaajat saavat useamman ottelun tappiosta huolimatta. Kisamaksu on 10 euroa, jonka lisäksi pelaajat jakavat kenttä- ja pallokulut. Tulokset puolestaan ilmoitetaan viestillä kisajohtajalle, joka ylläpitää kaavioita.

-Pelaajat ovat onnistuneet hyvin rekisteröitymään ja ilmoittautumaan kilpailuun. Mukana pelaajia on 51. Se on hyvä määrä ja kilpailu on mukava palvelu jäsenistölle. Mestaruuskilpailuiden ottelut pelataan aikapeleinä, jotta pelaajien helppo varata kenttävuoroja, avasi Joonas Heinonen ajatuksiaan kilpailun arvonnan alla.

Seurakilpailut ovat myös oiva väylä ja helppo ensimmäinen askel pelaajille kohti virallisia kilpailuja. Muu kilpailutoiminta sekä Tennisässä tulevat tutummaksi pelaajille seurakilpailuiden kautta. Tennisliitto kannustaa ja tukee seuroja järjestämään omia seurakilpailuita käyttäen alustana Tennisässää. Palvelu on pyritty tekemään sujuvaksi ja helpoksi seuroille. Seurakilpailuiden järjestämisestä voi olla yhteydessä Tennisliiton kilpailupäällikköön Raisa Törnroos-Heinoseen, jos asiasta kaipaa lisää informaatiota.

Yhteystiedot:
Raisa Törnroos-Heinonen
raisa.tornroos@tennis.fi

Jaa:

Seuraava uutinen: Laadukkaita lähtöjä lajiin… →