Seurakiertue kävi Vaasassa, Oulussa, Kuopiossa ja Kouvolassa

8.4.2011  |  12:22

Tennisliiton alueelliset seuratapaamiset jatkuivat kuluneella viikolla. Tällä kertaa vuorossa oli neljän päivän kiertue, joka vieraili Vaasassa, Oulussa, Kuopiossa ja Kouvolassa. Matkassa olivat Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho ja seurapalvelupäällikkö Henrik Zilliacus. Kaiken kaikkiaan tapaamisissa oli mukana 19 seuraa eri puolilta Suomea.

Tilaisuuksissa käytiin läpi Tennisliiton strategia vuosille 2011-2013 sekä erityisesti seuratoiminnan alaan kuuluvat projektit yhteinen tenniskoulumalli sekä pienten ja keskisuurten seurojen kehitysohjelma. Seurat esittelivät myös omaa toimintaansa ja lisäksi keskusteltiin siitä, miten alueellisen yhteistyön ja Tennisliiton palveluiden avulla voidaan kehittää seuratoimintaa jatkossa. Kaiken kaikkiaan tapaamiset olivat erittäin antoisia ja vahvistivat sitä käsitystä, että hyvällä yhteistyöllä tenniksestä voidaan tehdä entistä vetovoimaisempi ja suositumpi laji Suomessa.

Osallistujat paikkakunnittain:

VAASA 4.4.2011
Juha Hänninen J-Ten
Helena Hietarinta KauTS
Jouni Metsämäki STS
Hannu Koivupuisto STS
Bo-Erik Siren Träff
Ahti Seppelin T-61
Seppo Itänen T-61
Lasse Savolainen T-61

OULU 5.4.2011
Jaakko Kivelä KemTen
Merike Stamberg OVS
Markku Savusalo OVS
Seppo Hänninen RoVS
Jukka Tervo RoVS
Mikko Alava-Vihersalo RoVS

KUOPIO 6.4.2011
Jaakko Immonen KarTe
Pekka Pohjamo KTS
Aki Ikonen KTS
Jyrki Penttinen ITS
Tuomas Jääskeläinen PTT
Esa Airaksinen PTT

KOUVOLA 7.4.2011
Helka Turunen BTK
Timo Helle BTK
Ville-Heikki Talvenmaa KoTS
Markku Heinonen KoTS
Hannu Huostila KoVS
Anders Nordström LTK
Seija Rouhiainen LTK
Tomi Vuorinen LTS
Jukka Hämäläinen LTS
Olli-Pekka Salovaara LVS
Pasi Ahti Smash Kotka

Jaa:

Seuraava uutinen: Harri Suutarinen valmentajaksi… →