Seniorien tasavuosiluokkien SM-liigaplayoffs – vauhtia ja värikkäitä tilanteita

10.4.2018  |  14:23  |  Raportit

HVS:n M40-mestaruusjoukkue, vas. Tapio Nurminen, Jouni Hirvonen, Marko Leppänen, Antti Oksanen ja Kimmo Karviala.

Teksti ja kuvat: Riitta Närhi

M50-luokan mestaruudesta käytiin huikea taistelu semifinaaleista lähtien. Perussarjan voittanut KarTe tosin pudotti välierissä ÅLK:n 2-0, mutta kakkoseksi sijoittunut JTS oli lujilla Smashin kanssa. Molemmat voittonsa JTS sai ottelutie-breakien kautta: Petri Pykälämäki voitti Joakim Bernerin 6-3, 2-6, 10-8 ja nelinpelissä Bernerin ja Tapio Totron 6-3, 0-6, 11-9.
– Ensimmäisen kerran jouduin singeliottelussa ottelutie-breakiin, harmitteli huonoa kokemustaan Kimmen Berner.
JTS:n pääsi mestaruusotteluun 2-1 voitolla, sillä Totro kukisti Olli Salmisen toisessa kaksinpelissä.
Smash sai sitten lohtua pronssimitaleista, kun voitto ÅLK:sta tuli 2-0. Bernerin voitto Jari Karvosesta onnistui vasta 10:nnellä ottelupallolla ja Totronkin voitto Samuli Hakalasta 4:nnellä ottelupallolla.
-Kaikkea sitä kokee, kun vanhaksi elää, totesi Berner.
Finaali KarTen ja JTS:n välillä oli päivän pisin. Joensuulaisten juna-aikataulujen vuoksi ottelu aloitettiin jo ennen puoltapäivää, mutta se päättyi finaaleista viimeisenä kello 17.
Matti Pajuri ja Petri Pykälämäki olivat ennen finaalia kohdanneet kaksi kertaa, tämän vuoden perussarjaottelussa ja sitä ennen kansallisen B-luokan finaalissa vuonna 1984.
– Läksin silloin seuraavana päivänä vaihto-oppilaaksi Los Angelesiin, kertoi Pajuri. – Koska ekasta ottelusta on tuon verran aikaan, on joutunut vähän päivittämään taktiikkaa, millä Peten voittaa.
Olli Salminen voitti KarTen Antti Palviaisen vasta ottelutie-breakissa 10-8, mutta nelinpelin kartelaiset ottivat luvuin 6-3, 6-0.
JTS nousi M50-liigaan toissa vuonna, oli viime vuonna neljäs ja nyt jo hopealla.

HVS oli viidessä finaalissa seitsemästä

HVS:lta oli kotihallissaan peräti viisi joukkuetta loppuotteluissa, joista se voitti kolme.
HVS:n Tuija Hannukaisen ja HTS:n Marja-Liisa Hedmanin ykkösten finaali N70-luokassa oli odotettu, ja se keräsi paljon katsojia. Hedman on ainoa, joka pystyy seniorinaisissa laittamaan kampoihin Hannukaiselle, joka menestyy kaikissa seniori-ikäluokissa, joihin osallistuu. Nytkin naiset pelasivat tasaisen ottelun, mutta se päättyi ensimmäistä kauttaan 70-vuotiaissa pelaavan Hannukaisen voittoon, kuten kaksikon kaikki aiemmatkin ottelut 2000-luvulla.
Eila Jokinen tasoitti voitolla Helena Tabermanista ottelun 1-1:een, mutta Hannukainen ja Leena Mutanen antoivat vain neljä peliä hämeenlinnalaisille nelinpelissä.

N50 finaali ratkesi nelinpelissä, kun HVS:n Päivi Frangén ja Pia Andell voittivat Clubin Tuula Taivin ja Pirjo Aaltosen. Pieni yllätys taisi olla TVS:n Katariina Haaviston ja Katja Heikkisen 2-1 voitto TTS:stä pronssiottelussa. Pitkän paussin juniorivuosien jälkeen tenniksessä pitänyt Haavisto on pelannut nyt nelisen vuotta. Hänelle senioriliigan mitaliottelu – ja mitali – oli elämän ensimmäinen, Tali sen sijaan oli tuttu jo junioriaikojen Volvo Tennis Cupista.

HVS:n kolmas mestaruus tuli M40-luokassa, ja se oli joukkueelle jo kolmas peräkkäinen. HVS:n rosterissa pelaajia riittää, mutta playoffseissa Tapio Nurminen ja Marko Leppänen hoitivat sekä välierävoiton Satasta että finaalivoiton VarTesta suoraan kaksinpeleissä. Pelaamissaan kahdessa ottelussa Nurminen hävisi yhteensä kahdeksan ja Leppänen yhdeksän geimiä.
Joukkue puhkuu kautta kauden hyvää henkeä, jota ryydittää Leppäsen, Jouni Hirvosen ja osittain myös Nurmisen joviaali joensuulaistausta.

Hopeaan hvsläisillä oli tyytyminen N60-luokassa, sillä Carola Björnströmillä vahvistettu VarTe vei kirkkaimmat mitalit luvuin 2-1. ”Cola” voitti finaalissa Leena Rannan ja Marjo Rautvuori ottelutie-breakin voitolla 10-7 Lelle Blomqvistin. Merkityksettömän nelinpelin veivät Ranta ja Erja Saraste.
-Vaihtelu virkistää, totesi ikäluokan mestaruusvoittoihin tottunut Blomqvist, ja ihan hymyssä suin.

VarTen N60 mestarit vas. Carola Björnström, Marjo Rautvuori ja Maarit Koivisto sekä HVS:n hopeajoukkue Anja Hutton, Erja Saraste, Leena Ranta ja Lelle Blomqvist.

Tiukkaakin tiukemman finaalin kävivät HVS ja HLK M60-luokassa. Finaalissa ratkaisut jouduttiin hakemaan ottelu-tiebreakeista, jotka HLK voitti: Jouko Petäjä kukisti Jussi Juvakosken ja Martin Björnström Hannu-Pekka Happosen.
HLK:n Petäjä sinnitteli koko syksyn polvivamman/-kipujen kanssa, mutta saattoi nyt otella ajattelemattakaan polvea.
-Tiukkaa oli sekä välierissä HTC:n Riku Helmisen että finaalissa Juvakosken kanssa, jonka voitin nyt vasta toisen kerran, kertoi Petäjä. – Martin Björnström meidän joukkueemme kulmakivi kuitenkin on. Hän ei hävinnyt kauden aikana yhtään ottelua.

Tuusulan voimakaksikko Montell ja Selenius

TTS:n M70-kaksikko Jyrki Montell ja Curt Selenius on sellainen voimakaksikko, joka on voittanut senioriliigan mestaruuden 45-vuotiaiden ikäluokasta lähtien aina ellei jompikumpi ole ollut loukkaantunut tai sairaana, kun Montell viime vuonna.
Nyt kukistui finaalissa ETS:n suoraan kaksinpeleissä. Montell kohtasi Hasse Söderströmin ja voitti.
-Mikä ihme tuo nyt on, tokaisi Söderström lakonisesti. – Keskinäisiä otteluitamme Jyrki johtaa 30-1.
Selenius voitti toisessa kaksinpelissä Roger Strömbergin.

TTS hallitsee nyt M70-liigaa. Kuvassa oik. Jyrki Montell, Curt Selenius ja Jussi Ljungberg.

Seniorien vitoseen päättyvien ikäluokkien liigaplayoffsit pelataan Talissa 14-15.4. Järjestelyistä vastaa HVS-Tennis, kuten tasavuosisten liigafinaaleistakin.

Seniorien SM-liigafinaalit
7.-8.4.2018 Tali, Helsinki
Järj HVS-Tennis

Finaalit ja pronssiottelut
N50  HVS – Club 2-1, TVS – TTS 2-1
N60  VarTe – HVS 2-1, OTC – ÅLK 2-1
N70  HVS – HTS 2-1, V-P – TaTe 2-0
M40 HVS – VarTe 2-0, Sata – HLK 2-1
M50 Karte – JTS 2-1, Smash – ÅLK 2-0
M60 HLK – HVS 2-0, HTC-ÅLK 2-0
M70 TTS – ETS 2-0, JTS – TaTS 2-0

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 16/2018 – →