Satalle täydellinen startti kauteen – Heliövaara, Biggs ja Rouvala ryöstöretkellä

15.10.2021  |  21:16  |  Raportit

TEHO Sport Tennisliigan kausi 2021-2022 käynnistyi perjantai-iltana Meilahden Liikuntakeskuksessa. Vierasjoukkue Sata-Tennis otti täyden pistepotin viime kauden pronssimitalin Helsingin Lawn-Tennis Klubin kustannuksella.

TEHO SPORT TENNISLIIGAN KOTISIVUT

HLK lähti otteluun täysin omilla pelaajillaan. Pelaajat esiintyivät ennakkoluulottomasti, mutta verkon toiselle puolelle astelleet nelinpelin maailmantähti Harri Heliövaara, Juho-Eric Biggs ja Mikko Rouvala olivat yksinkertaisesti liian kovia. Sata ryösti kaikki pisteet ”Meikun” hornankattilasta häviämättä erääkään. Ottelussa saatiin myös yksi uusi voittaja liigakentille, kun Sata:n Biggs nappasi debyyttissään komean voiton. Biggs on aiemmat kaudet pelannut I-divisioonassa kotikaupunkinsa Savonlinnan (SVS) riveissä.

– Ei olisi voinut paremmin alkaa liigapelit minun osaltani. Siisti tunnelma oli alusta lähtien Meilahdessa. Hyvin oli myös yleisöä paikalla katsomassa. Tänään matsissa avain voittoon oli syöttö ja hyökkäävä peli. Pääsin ohjaamaan peliä omalla temmolla, mistä pidän. Kokonaisuutena Satan joukkueelta upea kauden avaus, sanoi Biggs.

HLK – Sata 0-4
August Ehrnrooth – Harri Heliövaara 3-6, 1-6
Oskar Stumpf – Juho-Eric Biggs 2-6, 1-6
Alex Lindqvist – Mikko Rouvala 4-6, 6-7
Ehrnrooth/Lindqvist – Heliövaara/Rouvala 3-6, 1-6

Kausi jatkuu lauantaina kolmella naisten ja neljällä miesten ottelulla. Myös sunnuntaina on luvassa samanlainen tarjonta.

16.10.
Naiset
Smash – Smash-Kotka | Smash Center, Helsinki | klo 10.30
TaTS – HVS | Tampereen Tenniskeskus | klo 13.00 | Ruutu
LVS – OVS | Janus Areena, Lahti | klo 17.00

Miehet
Smash – GT | Smash Center, Helsinki | klo 10.30
HVS – ETS | Talin Tenniskeskus, Helsinki | klo 14.30 | Ruutu
TaTS – Smash-Kotka | Tampereen Tenniskeskus | klo 16.00 |
HLK – OVS | Meilahden Liikuntakeskus, Helsinki | klo 17.00 | Ruutu

17.10.
Naiset
Smash-Kotka – TaTS | Kotkan Tennishalli | klo 10.00 | Ruutu
ÅLK – OVS | Aktia Arena, Kaarina | klo 10.00
Smash – LVS | Smash Center, Helsinki | klo 10.30

Miehet
TVS – OVS | Jarkko Nieminen Areena, Turku | klo 10.00
GT – HVS | Targa arena, Kauniainen | klo 11.00
TaTS – Smash | Tampereen Tenniskeskus | klo 12.00 | Ruutu
Smash-Kotka – ETS | Kotkan Tennishalli | klo 14.00 | Ruutu

Jaa:

Seuraava uutinen: Orpana/Zerulo loppuotteluun Yhdysvalloissa… →