Sarjatenniksen riemua Hukassa – ”On kiva pelata omien treenikavereiden kanssa samalla puolella kenttää”

17.4.2023  |  13:52  |  Seurat

Hukka Players Clubin Paula Loukkola kuvailee itseään innokkaaksi tennisharrastajaksi, joka on pelannut sarjatennistä muutamana kesänä ja nyt myös kuluneella sisäkaudella.

”Meillä on seurassa useampi sarjatennisporukka harrastepelaajista kilpapelaajiin. Kiinnostuin sarjatenniksestä mukavien peli- ja treenikavereiden vuoksi. On innostavaa treenata ja pelata yhdessä”, kertoi Loukkola.

Loukkolan kanssa samassa kesäjoukkueessa ovat pelanneet Anna Ketonen, Mira Huttunen ja Mari Yrjänäinen.

”Treenaamme kesän sarjatennisjoukkueella yhdessä valmennustunnilla 1,5 tuntia viikossa ja pelaamme melko säännöllisesti viikoittain yhdessä eri kokoonpanoilla. Pelejä on helppo sopia WhatsApp-ryhmässä.”

Loukkola kuvailee sarjatenniksen sopivan aikuisille loistavasti sen joustavuuden ja sosiaalisen aspektin johdosta.

”Joukkueiden kapteenit hoitavat pelijärjestelyt; pelit sovitaan ajoissa, jolloin aikatauluja on helppo järjestellä pelaajille sopiviksi. Sarjatenniksen hyviä puolia ovat myös tarkat peliajat. Pelaajat ja kentät eri puolella Suomea tulevat tutuiksi, mikä on mukava asia. Pelejä pelataan hyvällä mielellä toisia kannustaen, katsomossa jutustellen ja evästellen.”

Sarjatenniksessä joukkueet on jaettu lohkoihin. Alimmat divisioonat, naisten III- ja miesten V-divisioona, ovat alueellisia. Alimmilla sarjatasoilla yhdessä sarjaottelussa pelataan kaksi kaksinpeliä ja yksi nelinpeli.

Mikä sarjatenniksessä on parasta?

”Sarjatenniksessä on parasta pelaaminen joukkueessa ja yhteiset pelireissut. Joukkuefiilis peliasuineen ja kannustusjoukkoineen on mahtavaa. Olen venynyt parhaimpiin suorituksiini kentällä juuri sarjatennispeleissä joukkuekaverin vinkeillä ja kannustuksella. Pelitaktiikoita ja pelaajien vahvuuksia on mukava tuumata yhdessä etukäteen. Mietimme usein neluripelaajat ja lyöntivahvuudet (kämmen- vai rystypuoli) yhdessä. On kiva pelata omien treenikavereiden kanssa samalla puolella kenttää. Sarjatennispelit tuntuvat minusta rennoilta”, kiteytti Loukkola.

Ulkokauden sarjatennikseen ilmoittautuminen on käynnissä 3.4.-15.5. Kerää kaveriporukka kasaan ja ilmoittaudu mukaan seurasi kautta! II-V -divisioonien pelikausi on 2.6.-20.8.2023. Alimmilla miesten V- ja naisten III-divisioonan harrastetasoilla pyritään takaamaan sopivan tasoisia ja mielekkäitä otteluita. Pelaajat saavat olla korkeintaan D-luokassa.

 

Sarjatenniksen tasot ovat TEHO Sport Tennisliiga, I-divisioona, II-divisioona, III-divisioona, IV-divisioona ja V-divisioona. Tutustu sarjatennikseen tarkemmin täältä.

 

ALOITA SARJATENNIS

Jaa:

Seuraava uutinen: Aktiivinen ja monipuolinen… →