Salonen, Pöllänen ja Leskinen ITF –kilpailuissa Etelä-Amerikassa – seuraa blogia

8.2.2011  |  10:37

Kolme suomalaispelaajaa, Heini Salonen, Herkko Pöllänen jaSanttu Leskinen, osallistuvat Etelä-Amerikassa pelattaviin ITF –kilpailuihin tulevankuuden viikon ajan. Pelaajat matkasivat viikonloppuna harjoittelemaan javalmistautumaan Chilen pääkaupunkiin Santiagoon. Ensi viikolla alkavakilpailukiertue sisältää Chilen lisäksi kilpailut Argentiinassa, Uruguayssa,Paraguayssa ja kaksi viimeistä kilpailua pelataan Brasiliassa. Pelaajatkirjoittavat kuulumisiaan Tennisliiton verkkosivuille muutaman kerran viikossablogina ja ryhmän valmentaja Saku Siivonen kokoaa tunnelmia viikonloppunaomassa kirjoituksessaan. Seuraa pelaajien tunnelmia ja tuloksia www.tennis.fi –osoitteesta. Kuvapäivityksiä onkirjoituksissa muutama, lisäkuvia löydät liittymällä Tennisliiton Facebook –profiiliin.

 

”Tervehdys täältä Chilen hieman lämpimimmistä oloista!Saavuimme perille Chilen pääkaupunki Santiagoon 2 päivää sitten uuvuttavanlentomatkan jälkeen. Ovelta ovelle matkaa kului noin 25 tuntia. Perillepäästyämme meitä odotti hieman yli 30 asteen lämpö ja auringon paiste, jokaonkin jatkunut ainakin tähän saakka taukoamatta. Yllätykseksi päivän pituus eiole lainkaan lyhyt, vaan auringon noustessa noin kuudelta ja laskiessayhdeksältä, valoisaa aikaa kiertyy huimat 15 tuntia. Chile sijaitseepäiväntasaajan alapuolella, ja siksi täällä onkin nyt keskikesä.

Saavuttuamme perille paikallista aikaa varhain lauantaiaamuna,päätimme vain lepäillä koko päivän pitkän matkustuksen jälkeen. Vieläsunnuntainakin aikaeron ja kuumuuden takia olimme aika pökkerössä, jotenajattelimme tehdä pelkästään vähän pidemmän kävelylenkin. Herkon ehdotuksenansiosta päätimmekin lähteä paikallisille vuorille suorittamaan sen. Otimmetaxin tietyn vuoren ala-asemalle, josta lähti näkymiä Santiagon kaupungin yllä.Rakennuksia jatkui niin kauas kuin silmä kantoi.

Tänään maanantaina päätimme aamupalan jälkeen lähteä kisaklubille katsomaan olisiko jo tänään mahdollisuutta päästä treenaamaan. Pienenalkuvirittelyn jälkeen turvamiesten kanssa pääsimme klubi alueelle sisään, jasaimme luvan treenata. Aloimme vaihtamaan pelivälineitä päälle ja solmimaankengännauhoja. Alkaessani laittaa toista massakenkääni toiseen jalkaanihuomasin kuitenkin, että molemmat kengät olivat saman jalan tossuja! Olin siisepähuomioissani siirtänyt kaksi vasemman jalan tossua tennisbägiini. Hotellilletultuani varmistin kuitenkin, että kaksi oikean jalan kenkää löytyi laukustani,ja näin todetessani ei hätä ollut sen suurempi. Kun kentillä minulla siis oliväärät kengät, omat tennistreenini vaihtuivat noin 1,5 h juoksulenkkiin jakuntopiiriin, mutta hyvän lenkkisään vuoksi ei harmituskaan ollut niin suuri jaen usko, että tulen enää uudestaan toistamaan tätä mogaa. Pojat siis aloittivatulkokautensa tänään, minä huomenna.

Tämä klubi, jolla siis tulemme pelaamaan ensimmäisen kisammemaanantaina aloittaen, oli aivan mahtava. Tenniskenttiä oli lukuisia javaltavalta klubialueelta löytyi monia eri urheilulaji mahdollisuuksia.Uima-altaitakin oli ulkona kaksi ja sisälläkin yksi. Tänään illalla pääsimmetutustumaan Santiagon parhaimpiin alueisiin ja myös hyvään ruokapaikkaan, kunpaikallinen Chileläis-kontaktimme Martti vei meidät syömään.

Nyt kuitenkin on aika mennä nukkumaan, että huomenna jaksaavetää pari hyvää tennistreeniä uudella klubilla johon Martti meidät vie.”

Jaa:

Seuraava uutinen: Jarkko Nieminen voitti… →