Ruusuvuori vakuuttavasti välieriin Kazakstanin ATP-kilpailussa

30.10.2020  |  18:32  |  Raportit

Kuva: Andrey Udartsev

Emil Ruusuvuori (ATP-98) on edennyt välieriin Kazakstanissa pelattavassa ATP 250 -turnauksessa. Välierä on suomalaisen uran ensimmäinen ATP-tasolla. Puolivälierissä suomalainen voitti kotiyleisön edessä pelanneen Mikhail Kukushkinin (ATP-91) numeroin 6-3 6-1.

Päivän neljäs ja samalla viimeinen puolivälierä saatiin käyntiin paikallista aikaa Kazakstanin pääkaupungissa Nur Sultanissa ilta yhdeksän jälkeen. Suomalainen oli syöttövuorossa ensimmäisenä ja piti vakuuttavasti avaussyöttövuoronsa. Ruusuvuori oli ottelun alussa aloitteellisempi pelaajista ja painosti aktiivisella pelillä kotiyleisön suosikkia. Suomalainen hankki itselleen ottelun ensimmäisen murtopallon 2-1 tilanteessa, mutta ei sitä onnistunut hyödyntämään. Kukushkin piti syöttövuoronsa aplodien kera pienen, mutta kannustavan kotiyleisön edessä.

Ruusuvuori jatkoi vakuuttavia otteita ja seuraavassa syöttövuorossa sai taas mahdollisuuden murtoon. Suomalainen ei jättänyt toista tilaisuutta hyödyntämättä ja siirtyi 4-2 johtoon Kukushkinin rystyn suuntautuessa verkkoon. Yksi syötönmurto oli riittävä erävoittoon ja lopulta avauserän lukemat kirjattiin 6-3 Ruusuvuoren hyväksi. Suomalainen päätti erän tyylikkäästi kahteen läpisyöttöön.

Toisessa erässä Ruusuvuori jatkoi erinomaisia otteita. Suomen tennisässä onnistui murtamaan kokeneen 32-vuotiaan Kukushkinin syötön heti erän alkuun, kun kazakstanilaisen kämmenlyönti leijaili yli takarajan. Nuoren Ruusuvuoren jaloissa ei väsymys näkynyt eilisestä kolmen erän kamppailusta vaan suomalainen lisäsi uutta vaihdetta peliin. Ruusuvuoren vahva peli tuotti tulosta ja hän siirtyi jo 4-0 johtoon toisessa erässä. Lopulta ottelun loppulukemat kirjattiin 6-3 6-1 Ruusuvuoren hyväksi. Suomalainen sinetöi paikan välierissä tarkalla läpilyönnillä.

Ruusuvuoren valmentaja Federico Ricci oli tyytyväinen suojattinsa otteisiin puolivälierissä.

-Mielestäni Emil oli kentällä rentoutuneempi tänään ja onnistui toteuttamaan ottelun suunnitelmaa johdonmukaisesti.

Välierissä suomalaista vastaan asettuu ranskalainen Adrian Mannarino (ATP-39). Ricci kuvailee tulevaa välierävastustajaa juonikkaaksi ja taitavaksi. Huominen ottelu alkaa noin klo 13.30 Suomen aikaa.

ATP 250 | KAZAKSTAN

Jaa:

Seuraava uutinen: TEHO Sport Tennisliigan… →