Ruusuvuori komeaan viiden erän voittoon Australian avointen avauskierroksella – ”Avain voittoon oli balanssi, eli aggressiivisuuden ylläpitäminen ja malttaminen”

8.2.2021  |  05:49  |  Raportit

Emil Ruusuvuori, 21, aloitti upeasti uransa ensimmäisen pääsarjan Australian avoimissa yllättämällä 10. sijoitetun ranskalaisen Gael Monfilsin, 34, viidessä erässä 3-6, 6-4, 7-5, 3-6, 6-3. Ruusuvuori kohtaa keskiviikkona toisella kierroksella 23-vuotiaan espanjalaisen Pedro Martinezin (ATP-87).

Maailmanlistan 86. olevan Ruusuvuoren ja 11. majailevan Monfilsin ottelusta oli lupa odottaa mielenkiintoista, sillä kaksikko oli harjoitellut yhdessä karanteeniajan Australiassa. Ottelun avauserässä nähtiin useita pitkiä palloralleja, joissa suomalaispelaaja oli pääsääntöisesti ohjaava pelaaja. Sekä Ruusuvuori että Monfils pääsivät hyvin toistensa syöttöihin käsiksi – lopulta erässä nähtiin neljä murtoa: kolmannessa pelissä Monfils onnistui murtamaan, kuudennessa Ruusuvuori, seitsemännessä Monfils ja vielä kerran yhdeksännessä Monfils. Tämä tarkoitti avauserän kirjaamista ranskalaiselle 3-6.

Toinen erä alkoi suomalaisittain erinomaisesti Ruusuvuoren murtaessa Monfilsin syötön nollille. Tämä murto piti erän loppuun asti, kun suomalainen ei antanut vastustajalleen ainoatakaan mahdollisuutta vastamurtoon – erä Ruusuvuorelle 6-4.

Kolmas erä alkoi samalla tavalla kuin edeltäväkin, eli suomalainen onnistui heti murrossa. Tällä kertaa kaava ei noudattanut samaa rataa läpi erän, sillä Monfils onnistui murtamaan tasoihin 3-3. Erän lopussa nähtiin murtoja puolin ja toisin. Ensin onnistui Monfils ja hän pääsi syöttämään erävoitosta 5-3 tilanteessa, mutta Ruusuvuori taisteli tiensä takaisin murtamalla ja pitämällä syöttönsä 5-5. Vuoristoratamainen erä sai arvoisensa päätöksen, kun Ruusuvuori onnistui vielä murtamaan ja pitämään syöttönsä, eli erä 7-5.

Pelaajat aloittivat neljännen erän tasaisissa merkeissä pitäen syöttövuoronsa. Kolmannen erän voitosta jo syöttänyt Monfils oli ensimmäisenä murtamassa, kun hän onnistui erän kuudennessa pelissä. Tämä murto riitti viemään ratkaisun viidenteen erään luvuin 3-6.

Viidettä ja ratkaisevaa erää sävyttivät pitkät pallorallit – luonnollisesti alkoi pelaajilla näkyä jo väsymys tässä vaiheessa. Ruusuvuori kesti kuitenkin upeasti tilanteen ja mursi 3-1 johtoon, mikä kesti loppuun asti. Ruusuvuori tuuletti otteluvoittoa erin 3-6, 6-4, 7-5, 3-6, 6-3.

– Tiukka viisieräinen ja urani pisin ottelu. Vastassa oli huippupelaaja, joten olen tyytyväinen voitostani. Pystyin kontrolloimaan pelin kulkua oikeastaan läpi ottelun. Hieman menimme molemmat ylös ja alas ottelun aikana, mutta se on luonnollista pitkissä Grand Slam -otteluissa, kertasi Ruusuvuori.

– Avain voittoon oli balanssi, eli aggressiivisuuden ylläpitäminen ja malttaminen. Viiden erän ottelut ovat ihan oma lukunsa, näitä hetkiä varten pelaamme. Sitä tuntee olonsa todella väsyneeksi ottelun jälkeen, mutta kesken ottelun adrenaliini ottaa vallan ja sen avulla jaksaa. Hieman tuli kramppejakin viidennessä erässä, mutta muuten hyvä olotila, jatkoi Ruusuvuori.

Olosuhteita Ruusuvuori kuvailee vaihteleviksi Melbourne Parkissa.

– Sivukentät ovat nopeampia kuin pääkentät ja lämpötila vaihtelee aika paljon sekä tuuli tuo oman mausteensa, tiivisti suomalainen.

KAAVIOT: AUSTRALIAN AVOIMET

Martinez tuttu vastustaja

Toisen kierroksen vastustaja espanjalainen Pedro Martinez (ATP-87) löytyy yhden pykälän suomalaista alempana maailmanlistalla. Eli odotettavissa on tiukka ottelu keskiviikkona – tarkempi otteluaika julkaistaan myöhemmin.

– Hän on fyysinen pelaaja, joka laittaa todella paljon palloja kenttään. Myös hänellä on hyvä vire päällä, joten luvassa on varmasti kova ottelu. Otan positiiviset asiat tämän päivän ottelusta mukaan ja katsotaan kuinka toisella kierroksella käy.

Ruusuvuori ja Martinez kohtasivat toisensa kahteen otteeseen ATP Challenger -kiertueella vuonna 2019. Molemmilla kerroilla suomalainen poistui kentältä voittajana.

Kontinen nelinpelissä ja sekanelinpelissä

Ruusuvuoren lisäksi Australian avoimissa pelaa Henri Kontinen. Kontinen on nelinpelissä yhdessä ranskalaisen Edouard Roger-Vasselinin kanssa ja sekanelinpelissä kazakstanilaisen Yaroslava Shvedovan parina. Kontinen/Roger-Vasselin kohtaa avauskierroksella parin Ricardas Berankis/Mikhail Kukushkin – ottelu ei ole tiistain ohjelmassa. Sekanelinpelin kaaviota ei ole vielä julkaistu.

Jaa:

Seuraava uutinen: Viikkoennakko 6/2020 – →