Ruusuvuori kärsi tiukan tappion Lajovicille – seuraavana vuorossa Cincinnatin Masters

10.8.2021  |  19:50  |  Raportit

Kuva: ATP

Emil Ruusuvuori kärsi tappion Dusan Lajovicille Toronton ATP Masters -turnauksen ensimmäisellä kierroksella tiukasti kolmessa erässä 6-3, 3-6, 3-6.

22-vuotias Ruusuvuori (ATP-72) kohtasi ensimmäisellä kierroksella 31-vuotiaan serbialaisen Dusan Lajovicin (ATP-44). Pelaajat eivät olleet aiemmin kohdanneet toisiaan.

Ensimmäisen erän alkuun pelaajat mursivat toistensa avaussyöttövuorot. Sitten pidettiin syöttöjä molemmin puolin, kunnes erän seitsemännessä pelissä otti Ruusuvuori toisen murron. Erän loppu oli suomalaispelaajan hallintaa ja se kruunautui kolmanteen murtoon, mikä toi erän 6-3.

Ruusuvuoren vahva ote pelistä jatkui myös toisessa erässä, kun hän siirtyi salamana murrolla 2-0 johtoon. Ruusuvuori oli lähellä 3-0 johtoa, mutta Lajovic roikkui mukana ja sai otettua vastamurron. Vastamurron jälkeen pelin momentum kääntyi täysin – serbialainen otti seuraavat kolme peliä ja johti murrolla 4-2. Lajovic piti hallintansa varmoilla lyönneillään ja vei erän 6-3.

Ratkaiseva erä alkoi ensimmäisen tavoin molempien pelaajien murtaessa toistensa syötöt. Seuraavaa murtoa saatiin odottaa erän kahdeksanteen peliin. Tuon murron otti Lajovic ja heti perään hän syötti ottelun itselleen lopulta erin 3-6, 6-3, 6-3.

Seuraavaksi Ruusuvuori pelaa Cincinnatin Masters-turnauksen karsinnoissa, jotka alkavat tulevana lauantaina.

ATP MASTERS 1000 | TORONTO

Suomen miesten maajoukkue, Cinia Davis Cup Team Finland, kohtaa Intian 17.-18.9.2021 Espoo Metro Areenalla. Ottelu on Davis Cupin I-ryhmän ottelu. Tervetuloa seuraamaan huipputennistä! Hanki lippusi täältä.

Jaa:

Seuraava uutinen: Tennisliitto etsii 1-2… →