HPP Open: Raja/Sharan nelinpelin turnausvoittoon – Machac ja Riedi kaksinpelin finaaliin

19.11.2022  |  19:53  |  Raportit

Lauantain ATP Challenger-kilpailun ohjelmassa HPP Openissa oli kaksinpelin välierät sekä nelinpelin loppuottelu.

Riedi ja Machac kaksinpelin finaaliin

HPP Openin ATP Challenger -kilpailun lauantain ottelut käynnistyivät kaksinpelin välierillä. Ensimmäisessä semifinaalissa kohtasi kahdeksanneksi sijoitettu Jelle Sels sekä karsinnoista välieriin tiensä selvittänyt Leandro Riedi. 20-vuotias Riedi aloitti ottelun virheettömästi ja siirtyi nopeasti jo 3-0 johtoon. Hollantilainen Sels pääsi otteluun takaisin mukaan, mutta ei onnistunut enää kirimään Riedin johtoa, joka lopulta voitti ensimmäisen erän 6-4.

Toisessa erässä molemmat pelaajat pitivät omia syöttövuoroja, kunnes ratkaisuhetkillä sveitsiläinen Riedi onnistui syötönmurrossa ja pääsi syöttämään paikasta finaalissa tilanteessa 6-5. Sels iski kuitenkin heti takaisin ja venytti toisen erän ratkaisun tie-breikkiin. Kokeneempi Sels nappasi tie-breikin nimiinsä 7-5. Kolmas erä jatkui yhtä tasaisena niin kuin kaksi ensimmäistäkin. Syötönmurtoja ei nähty, kunnes erän kymmenennessä pelissä Riedi pelasi itselleen kolme murto- ja samalla ottelupalloa. Ainoastaan ensimmäistä tarvittiin ja Riedi pääsi juhlimaan uransa ensimmäistä Challenger-turnauksen finaalipaikkaa 6-3, 6-7, 6-4.

Leandro Riedi

Toisessa välierässä kohtasivat viidenneksi sijoitettu Tomas Machac  ja Yannick Hanfmann. Tsekkiläinen Machac jatkoi turnauksessa erinomaisessa vireessä. Heti ottelun alkuun Machac siirtyi syötönmurrolla johtoon eikä nostanut jalkaa kaasupolkimelta missään vaiheessa. 6-1 päättynyt avauserä kesti ainoastaan alle puoli tuntia. Toisessa erässä jatkui tsekkiläisen vahva tekeminen ja Hanfmann alkoi turhautua omaan esitykseensä. Lopulta 22-vuotias Machac eteni HPP Openin loppuotteluun lukemin 6-1, 6-2. Tsekkiläinen on voittanut tänä vuonna yhteensä kaksi kilpailua Challenger-kiertueella.

ATP CHALLENGER | HPP OPEN

Raja/Sharan nelinpelin turnausvoittoon

Nelinpelin loppuottelussa kohtasivat Petros Tsitsipas/Reese Stalder [3] ja kokenut intialaispari Purav Raja/Divij Sharan [4]. Avauserässä nähtiin laadukasta nelinpeliä Talin keskuskentällä. Nelinpelispesialistit viihdyttivät yleisöä taitavalla verkkopelaamisella. Avauserässä nähtiin molemmilta pareilta syötönmurrot, jonka jälkeen ratkaisu venyi tie-breikkiin asti. Lopulta Tsitsipas/Stalder veivät ensimmäisen erän tie-breikissä 7-5. Toisessa erässä intialaiset puolestaan hallitsivat ottelua omien syöttövuorojensa kautta ja heti erän alussa hankitun syötönmurron kautta tasoittivat puntit 6-3 erävoitolla.

Tasatilanteessa turnausvoitto ratkaistiin match tie-breikissä. Tsitsipas/Stalder johtivat tie-breikkiä jo 6-2, mutta kokenut intialaispari tuli takaa ohi. Raja/Sharan tuulettivat turnausvoittoa lopulta 6-7, 6-3, 10-8. Intialaispari oli ottelun jälkeen mielissään turnausvoitosta kauden viimeisessä kilpailussa. Pari myönsi Tsitsipas/Stalder kaksikon olleen vahvempia suurimman osan ajasta, mutta antoivat itselleen kunniaa pysyessään ottelussa mukana ja käyttäen mahdollisuutensa.

Jaa:

Seuraava uutinen: Heliövaara/Glasspool kausi päättyi… →