Porsche Junior Team Finland: Hietaranta loppuottelussa Turkissa

11.5.2019  |  19:50  |  Raportit

Porsche Junior Team Finlandin Laura Hietaranta saavutti upeasti kaksinpelin finaalipaikan alle 18-vuotiaiden ITF World Tennis Tourin kilpailussa Turkissa. Lisäksi Stella Remander, Alexandra Anttila ja Roni Hietaranta pelasivat viikon aikana hienosti.

15-vuotias Hietaranta, joka oli mukana nostamassa Cinia Fed Cup Team Finlandia II-ryhmään Talin Tenniskeskuksella, ylsi neljän voiton turvin 4. kategorian ITF-turnauksen loppuotteluun Istanbulissa. Välierässä kolmanneksi sijoitettu suomalainen yllätti ykköseksi sijoitetun turkkilaisen Selin Lidya Sepkenin 6-2, 6-3. Loppuottelussa Hietaranta ja neljänneksi sijoitettu turkkilainen Ekin Ercetin tarjosivat yleisölle täydet kolme erää. Tällä kertaa turkkilainen onnistui hieman paremmin ja voitti kotiturnauksensa lukemin 1-6, 6-0, 6-0.

– Tosi hyvät kaksi viikkoa täällä Turkissa takana. Erityisesti tällä viikolla kulki pelit hyvin ja alkoi ulkotennis löytyä. Finaalissa pelasin ensimmäisen erän todella hyvin ja toisen erän alku oli tasainen, mutta sen jälkeen vastustaja pääsi flow-tilaan, kertoi Hietaranta.

Lisäksi Lauran isoveli Roni Hietaranta selviytyi samassa turnauksessa nelinpelin semifinaaliin.

ALLE 18-VUOTIAIDEN 4. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | TURKKI

Alle 14-vuotiaiden kovatasoisessa 1. kategorian Tennis Europe -turnauksessa Tshekissä selvisi Stella Remander hienosti kaksinpelin välieriin. Viidenneksi sijoitettu Remander voitti turnauksessa neljä ottelua. Puolivälierissä Remander, joka on alle 14-vuotiaiden Euroopan listalla 23., voitti komeasti ykköseksi sijoitetun ikäluokan Euroopan 7. Celine Naefin 7-5, 6-2. Semifinaalissa oli suomalaisen taivuttava isäntämaan neljänneksi sijoitetulle Nikola Bartunkovalle 4-6, 0-6.

ALLE 14-VUOTIAIDEN 1. KATEGORIA TENNIS EUROPE | TSHEKKI

Lisäksi Alexandra Anttila ylsi nelinpelin välierään alle 18-vuotiaiden 2. kategorian ITF-kilpailussa Romaniassa.

ALLE 18-VUOTIAIDEN 2. KATEGORIA ITF WORLD TENNIS TOUR | ROMANIA

Jaa:

Seuraava uutinen: Rikkonen toiseen TEHO… →