Pöllänen P14 Suomen mestari

6.8.2008  |  08:25

Tyttöjen finaalissa Ella Leivo ja Julianna Heino

Juniorien ulkokenttien SM-kisoja käydään Liikuntakeskus Pajulahden massakentillä.
Hyvinkäällä ovat käynnistyneet 12-vuotiaiden ja tytöt 18v.-luokan SM-kisat.

P14-loppuottelusta tiukka duelli

Pojat 14v-luokan kaksinpelin ykkössijoitettu HVS:n Herkko Pöllänen otti tiistaina aamupäivällä välierissä voiton sijoittamattomasta HyTS:n Verneri Tuomesta 6-2, 6-1 joka oli aiemmin yllättänyt sekä neljänneksi sijoitetun RoVS:n Jussi-Pekka Sallilan että kuudenneksi sijoitetun TaTS:n Timi Kivijärven.
Toisessa välierässä sijoittamaton TaTS:n Saska Huttunen, joka on pudottanut kisasta mm. kahdeksanneksi sijoitetun TaTS:n Matias Kallion ja kakkossijoitetun Smashin Rasmus Lindströmin vei voiton kolmanneksi sijoitetusta Smashin Nicolas Nietosvaarasta 6-3, 1-6, 6-3. Iltapäivällä pelatusta loppuottelusta Pölläsen ja Huttusen välillä tuli tiukkaakin tiukempi kaksintaistelu, jonka Pöllänen lopulta voitti luvuin 7-6(8), 4-6, 7-5.
Huttusella on mahdollisuus vielä kahteen SM-kultaan sekä nelin- että sekanelinpelissä. Poikien nelinpelin loppuottelussa hänen parinaan on Timi Kivijärvi ja vastassa sijoittamattomat JäTS:n Antti Halme ja HyTS:n Verneri Tuomi, jotka yllättivät välierissä ykkössijoitetut Smashin Nicolas Nietosvaaran ja HVS:n Herkko Pölläsen 6-4, 5-7, 6-2. Sekanelinpelissä Huttusen parina on seurakaveri Ella Leivo ja loppuottelussa vastassa Herkko Pöllänen ja TaTS:n Annika Sillanpää.

Leivo ja Heino tytöt 14v-loppuottelussa

Tyttöjen 14v-ikäluokan kaksinpelin loppuotteluun ovat edenneet ykkössijoitettu TaTS:n Ella Leivo ja kakkossijoitettu Smashin Julianna Heino. Leivo voitti välierissä kuudenneksi sijoitetun OVS:n Jessica Malisen, joka voitti puolivälierissä kolmanneksi sijoitetun TaTS:n Annika Sillanpään 6-3, 6-4. Heino voitti välierissä luvuin 6-2, 7-5 viidenneksi sijoitetun HyTS:n Laura Yrjö-Koskisen.
Ikäluokan nelinpelin välierät ja loppuottelu pelataan keskiviikkona.
Tytöt 16v-luokan kaksinpelissä pelataan puoliväli- ja välieräottelut sekä nelinpelin välieräottelut keskiviikkona.

Keskiviikkona Liikuntakeskus Pajulahden kentillä alkavat pojat 18v-luokan kaksin- ja nelinpelit.

Tulokset kokonaisuudessaan TennisOpenissa

Jaa:

Seuraava uutinen: Kondratieva voitti Laineen… →