Paukku pudotti Schüttlerin IPP Openissa

15.11.2006  |  11:20

Toisella kierroksella vastassa Clemens

IPP Openin tiistai-illassa nähtiin Talin keskuskentällä iloista meininkiä, kun Tuomas Ketolan valmennukseen loppukesästä siirtynyt Juho Paukku (ATP 836) pudotti kisan kakkossijoitetun Rainer Schüttlerin (ATP 97) ensimmäisen kierroksen ottelussa tunnissa ja viidessä minuutissa luvuin 6-4, 6-2.
Villillä kortilla mukaan tulleen Paukun arveltiin joutuvan vaikeuksiin Schüttlerin kanssa, joka oli ollut sentään vuoden 2003 Australian avointen miesten kaksinpelin finaalissa ja vuoden 2004 huhtikuussa ATP-rankingissa sijalla 5.
-Valmentajani on pelannut Schüttleria vastaan, joten tiesin, millaista peliä on tulossa. Schüttlerillä ei ole varsinaista asetta, mutta hyvää liikkumista, jaksamista ja varmuutta. Luulin, ettei hän tee paljon virheitä, mutta tulihan niitä, totesi Paukku ottelun jälkeen.
Paukku mursi Schüttlerin syötön ensimmäisen erän viidennessä pelissä, mutta tämä teki vastamurron kahdeksannessa pelissä ja oltiin 4-4:ssä.
-Arvelin, että kaveri pääsee siitä mukaan peliin, mutta lähdin häntä liikuttamaan, kertoi Paukku.
Juho ottikin kuusi peliä putkeen ja johti ottelua 6-4, 4-0, kun saksalainen syötti kolme läpisyöttöä ja vei syöttönsä pistettäkään menettämättä.
-Erän lopussa kyllä näki, ettei kaveri enää tsempannut loppuun asti, vaan hölläsi peliään, sanoi Paukku.
Toinen erä kirjattiin Paukulle 6-2 ja 20-vuotias helsinkiläinen meni toiselle kierrokselle, jolla kohtaa torstaina jälleen saksalaispelaajan, Tobias Clemensin (ATP 233).
Schüttler ei suostunut tulemaan ottelun jälkeisen median eteen, mutta välitti toimittajille, ettei hänellä ole kerrassaan mitään sanottavaa. Hän ei antanut tappionsa syyksi loukkaantumista, huonoa vointia tai muuta veruketta, vaan ilmoitti, että loma alkoi nyt. Lopettamisaikeita miehellä ei kuitenkaan ole, vaan hinku tehdä nousua ATP-rankingissa.
Keskiviikkona Paukku ja Tuomas Ketola pelaavat illan päätteksi nelinpelin puolivälieräottelun, jossa he kohtaavat slovakit Kamil Capkovicin ja Lukas Lackon.
(RN)

Jaa:

Seuraava uutinen: Petzschner kukisti T.Niemisen… →