Pajulahden junioreiden ITF-turnaus välierävaiheessa

3.7.2014  |  13:43

Pajulahdessa tällä viikolla pelattava junioreiden 5. kategorian ITF-turnaus on edennyt välierävaiheeseen. Poikien kaksinpelin pääsarjassa oli peräti 12 suomalaispelaajaa, joista Emil Ruusuvuori, Patrick Kaukovalta, Pyry Hyrkkönen ja Aaro Pöllänen selvittivät tiensä toiselle kierrokselle. Aaro ja Patrick selvittivät tiistaina myös toisen kierroksen ottelunsa, mutta vain Aaro onnistui selvittämään myös neljännesfinaalin. Semifinaalit ovat Pajulahdessa vuorossa torstaina. Aaro saa vastaansa 2. sijoitetun Latvian Mikus Losbergsin.

Myös tyttöjen kaksinpelissä suomalaiset olivat hyvin edustettuna 10 pelaajan voimin. Toiselle kierrokselle tiensä onnistuivat taistelemaan Roosa Timonen, Oona Orpana, Nicola Usher sekä Lila Humaloja. Toisella kierroksella vastukset kuitenkin kovenivat, ja ainoastaan Lila jatkoi tältä kierrokselta eteenpäin. Kakkoseksi sijoitettu Lila selvitti tämän jälkeen myös neljännesfinaalit ja kohtaa torstain semifinaalissa Ruotsin Kajsa Stegrellin.

Myös nelinpeleissä semifinaalivaiheeseen on sekä pojissa että tytöissä edennyt yksi suomalaispari. Pojissa Suomen lippua kantavat Emil Ruusuvuori ja Patrick Kaukovalta, tytöissä Olivia Pimiä ja Lila Humaloja.

Jaa:

Seuraava uutinen: Vasa ja Niklas-Salminen… →