Uutiset
Orpana, Ramstedt, Rikkonen ja Stenfors tuplavoittajia SEB JGP 12/16 osakilpailussa
27.1.2014 | 14:39
SEB JGP:n 12v ja 16v -luokkien ensimmäisessä osakilpailussa Jarkko Nieminen Areenalla Turussa nähtiin jälkeen tasaväkisiä ja jännittäviä kamppailuja. Ihan usein ei käy niin, että kaikki kaksinpeliluokkien voittajat ottavat myös nelinpelin voiton, mutta nyt sekin nähtiin.
P16-luokan kaksinpelissä PVS:n Patrick Stenfors nousi hienosti neljänneksi sijoitettuna turnausvoitoon, vaikka oli puolivälierissä lujilla viidenneksi sijoitetun HVS:n Mikko Rouvalan ja välierissä Smashin Tatu Alasen kanssa. Loppuottelussa Patrick voitti 6-4, 6-4 ykkössijoitetun HyTS:n Oskari Kullan 6-4, 6-4.
Patrick voitti nelinpelin loppuottelussa parinsa VarTen Ilari Vesasen kanssa Smashin pojat Tatu Alasen ja Jussi Tiaisen suoraan kahdessa erässä.
Tyttöjen kaksinpelissä HVS:n Oona Orpana yllätti ykkössijoitetun ÅLK:n Venla Anderssonin puolivälierissä ja nousi välierissä erätappiosta huolimatta voittoon kolmossijoitetusta Smashin Nikita Liebkindistä.
Finaalissa Oona kukisti kakkossijoitetun TaTS:n Mariella Minetin tiukassa kolmieräisessä ottelussa. Mariella oli matkalla finaaliin voittanut TVS:n mainiosta tyttökaartista puolivälierissä Eeva Heinosen ja välierissä Cecilia Johansénin.
Nelinpelin finaalissa Oona ja Cecilia kukistivat TVS:n Veera Antosen ja Eeva Heinosen.
Alle 12-vuotiaiden poikien kaksinpelin kärkisijoitetut saivat väistyä välierissä, kun ÅLK:n Tuomas Rikkonen (4.) voitti HVS:n Oskar Antinheimon (1.) kolmessa ja TaTS:n Samuel Liuksiala (4.) seurakaverinsa Mikael Salon (2.) kahdessa erässä. Finaalissa Samuel vei ensimmäisen erän 6-3, mutta Tuomas sitten seuraavat erät 6-1, 6-3.
Nelinpelissä Tuomas ja hänen parinsa Oskar Antinheimo olivat ykkössijoitettuja. Finaalissa voitto ratkesi heille vasta ottelutie-breakissa, jossa he kukistivat kakkossijoitetut LVS:n Oskari Eerolan ja Mikael Salon.
Energinen HVS:n Peppi Ramstedt eteni ykkössijoitettuna vaivatta T12-luokan loppuotteluun, jossa kohtasi TaTS:n Emilia Salon (2.). Myös Emilia oli selvittänyt tiensä erätappioitta finaaliin, jossa Peppi otti 6-1, 6-2 voiton. Nelinpelissä Pepin parina oli seurakaveri Stella Erlund. Ykkössijoitetut tytöt voittivat finaalissa Emilia Salon ja tämän hyvinkääläisparin Emilia Kullan.
SEB JGP 12/16 ensimmäinen osakilpailu 2014
24.-26.1.2014 Jarkko Nieminen Areena, Turku
Järj: TVS
P16
2p: Patrick Stenfors PVS – Oskari Kulta HyTS 64 64
4p: Patrick Stenfors PVS/Ilari Vesanen VarTe – Tatu Alanen/Jussi Tiainen Smash 63 62
T16
2p: Oona Orpana HVS – Mariella Minetti TaTS 75 36 63
4p: Cecilia Johansén TVS/Oona Orpana HVS – Veera Antonen/Eeva Heinonen TVS 62 63
P12
2p: Tuomas Rikkonen ÅLK – Samuel Liuksiala TaTS 36 61 63
4p: Oskar Antinheimo HVS/Tuomas Rikkonen ÅLK – Oskari Eerola LVS/Mikael Salo TaTS 60 36 [10-6]
T12
2p: Peppi Ramstedt HVS – Emilia Salo TaTS 61 62
4p: Stella Erlund/Peppi Ramstedt HVS – Emilia Kulta HyTS/Emilia Salo TaTS 63 60
Jaa: